Jack White julkaisi näytteen tulevasta
Sukupolvemme tunnetuimpiin rock-artisteihin kuuluva Jack White on ilmoittanut julkaisevansa seitsemännen sooloalbuminsa "Frozen Charlotte" 10. heinäkuuta Third Man Recordsin kautta. Näyte tulevasta on single Dollar Bill.
Rock & Rollin Hall of Fameen nimitetty Jack White julkaisi edellisen täyspitkänsä "No Name" vuonna 2024. Albumi toi artistille jälleen yhden Grammy-ehdokkuuden, joka on hänen 46. ehdokkuus hänen tähän mennessä. Heinäkuussa julkaistava Frozen Charlotte jatkaa samaa linjaa raa'asti ja riehakkaasti.
Dollar Bill -singleä, ja sen myötä myös uutta albumia esiteltiin puoliksi salaa levy-yhtiön uudessa Third Man Release Lab -YouTube-sarjassa, jossa perehdytään Jack Whiten levy-yhtiön luovaan lähestymistapaan albumien julkaisuissa. Sarjaa seuraavat katsojat saivat tietämättään kuulla otteita singlestä ensimmäistä kertaa sekä nähdä viittauksia albumin visuaaliseen maailmaan. Katso osa 1 ja osa 2.
Jack White on parhaillaan Euroopan kiertueella ja esiintyi eilen 10. kesäkuuta Göteborgissa Ruotsissa. Kiertue jatkuu loppuvuoden aikana ympäri maailmaa.
(Foto David James Swanson)

![]() |
(Foto David James Swanson)

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti