Goottiestetiikkaa, punkin energiaa ja vahvoja melodioita - Horror Vacui Suomeen
Jo vuodesta 2011 toiminut italialainen post-punk/death-rock -yhtye Horror Vacui saapuu Suomeen ja esiintyy Helsingin Korjaamon Kulmasalissa lauantaina 15. elokuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina klo 9.
Goottiestetiikkaa, punkin energiaa ja vahvoja melodioita omaleimaisella tavalla yhdistelevän bolognalaisyhtyeen vuonna 2012 julkaistu debyyttialbumi "In Darkness You Will Feel Alright" keräsi kiitosta erityisesti omaleimaisesta tunnelmastaan, joka tasapainottelee melankolian ja raivokkaan energian välillä vahvojen bassolinjojen ja tarttuvien kitarariffien säestämänä.
Viimeisimmällä vuonna 2020 ilmestyneellä "Living For Nothing" -albumillaan Horror Vacui nosti melodiat vahvasti keskiöön säilyttäen samalla deathrockin synkän ytimen. Elokuussa julkaistaan bändin uusi albumi "Shadows Sanctuary".
Yhtye on kiertänyt laajasti niin Euroopassa kuin Amerikassakin ja jakanut lavoja mm. Molchat Doman, Sunn O))):n, She Past Awayn ja Christian Deathin kanssa.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti