Tuorein sisältö

Möröt & muukalaiset vs. Renny Harlin & John Cena = ?

30.03.2009 klo 18.00 | Luettu: 2986 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Möröt vastaan muukalaiset oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa komealla tuloksella. Mörköjen tulevaisuus näyttää täten erinomaisen valoisalta: 3D-teattereissa esitettävät animaatiot ovat aiemmin osoittautuneet kestosuosikeiksi pienistä avaustuloksista huolimatta. Kriitikot kehuivat Dreamworksin teknistä osaamista, mutta eivät ihastuneet irtovitseillä käynnissä pysyvään hölmöilyyn samalla lailla kuin viime kesän Kung Fu Pandaan samalta firmalta.

Renny Harlinin ohjaama, vapaapainija John Cenan tähdittämä toimintapätkä 12 Rounds paukahti vaisusti matkallaan videovuokraamoihin. Kriitikot kehuivat elokuvaa "typeräksi, kliseiseksi toimintarymistelyksi", mutta eivät silti siitä pitäneet muun muassa vispilän lailla vuotavan juonen vuoksi. Poliisin ja terroristin 12 erän kissa ja hiiri -leikkiä päästään katselemaan Suomessa 17.4. alkaen.

Varsin vahvasti menestyi myös väitetysti tositarinaan perustuva kauhudraama The Haunting in Connecticut. Kriitikot tarjosivat kylmempää kättä kuin itselleen Rennylle. Osa kriitikoista löysi jotain hyvää elokuvan tunnelmasta ja todenmukaisuudesta, mutta kliseisyyden, alhaisen ikärajan ja samojen säikyttelytemppujen toistamisen on kerrottu olevan hallaa kokonaisuudelle.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Möröt vastaan muukalaiset (Monsters vs. Aliens) 58,2 milj. $ (58,2 milj. $)
2. The Haunting in Connecticut 23,0 milj. $ (23,0 milj. $)
3. Knowing 14,7 milj. $ (46,2 milj. $)
4. I Love You, Man 12,6 milj. $ (37,0 milj. $)
5. Duplicity 7,6 milj. $ (25,6 milj. $)
6. Race to Witch Mountain 5,6 milj. $ (53,3 milj. $)
7. 12 Rounds 5,3 milj. $ (5,3 milj. $)
8. Watchmen 2,8 milj. $ (103,3 milj. $) - arvostelu
9. Taken 2,7 milj. $ (137,1 milj. $)
10. The Last House on the Left 2,6 milj. $ (28,5 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lahdessa formulavene... Naisia vihaavista mi... >

Keskustelut (2 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

30.03.2009 klo 20.41

The last house on the left! :O WTF?! Remake!?
lainaa
Mauno

Rekisteröitynyt 16.03.2009

31.03.2009 klo 13.05

Way to go Renny. Hyvä et tää pääs sentää teatteriin asti.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova