Tavara-aseman Tammerfest tarjoaa täysipainoisen annoksen rockin parhautta
Tavara-aseman Tammerfest tarjoaa livemusiikkia keskiviikosta lauantaihin.
Keskiviikkona 15.7. tapahtumasarjan käynnistää Johanna Kurkelan, Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn luotsaama AURI-yhtye. Illan avaajana toimii Pelkkä Poutanen, joka musiikissaan sekoittaa kansanperinteitä, klassista, live-elektroniikkaa sekä rootsia, art poppia, noisea, ja vokaalimusiikkia.
Torstaina 16.7. esiintymisvuorossa on kotimaisen vaihtoehtorockin pioneeri, tyrnäväläislegenda Jolly Jumpers. Yhtye juhlistaa samalla klassikkoalbuminsa "Mobile Babylonin" 20-vuotista taivalta. Yleisön lämmittelijänä toimii Joku Iiris, jonka musiikissa yhdistyvät samaistuttava alakulo ja riemastuttava vallattomuus.
Perjantaina 17.7. isolohkometallin pioneeri Diablo ryöpyttää Tavara-aseman kuumaksi. Illan avausesiintyjänä nähdään helsinkiläisviisikko Mørket, joka esittää skandinaavista action metallia niin suomesi kuin ruotsiksikin.
Lauantaina 18.7. tapahtumaviikon päättää Von Hertzen Brothers. Illan aikana rokkaa myös hienon paluun tehnyt suomalaisen toimintarockin päällikkötason toimija Sweatmaster.
Tammerfest-viikon jatkot järjestetään tietenkin Tavara-asemalla. Perjantaina luvassa on Tammerfestin Rataklubi ja lauantaina Sokka irti – suomalaisen musiikin superdisko. Bileisiin on ilmainen sisäänpääsy Tammerfest- & Tavara-aseman Tammerfest -lipuilla.
Tavara-aseman Tammerfesteille on yksittäisten lippujen lisäksi myynnissä myös pääsylippuja jokaiseen neljään keikkailtaan.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti