Tuorein sisältö

The Bear 5-8: tv-sarja päättyy omasta tahdostaan eikä edes huonosti!

Eilen klo 16.10 | Luettu: 397 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 5 - Jakso 8:
The Original Beef of Chicagoland


Seitsemän jakson mittainen päivä on ohi. Sarjan päätös alkaa lempeän raukeasti. Oli kivaa vetää "kortisolin, pääkusen, sydänveren ja dopamiinin voimalla", kun homma sattumalta onnistui, joten toivoa on, vaikkei yksi hädin tuskin voitollinen ilta ratkaissut mitään.

Kaudella on niukasti tarinaa. On tunnetta, joten on sisältöä, mutta kun sitä funtsii, missä mielentilassa Carmy on ja miten hän on siirtänyt osaamista ja kipinää eteenpäin ja miten muutkin ovat toisiaan tukeneet, niin eiköhän kaikki ollut yhtä selvää 4. kauden lopussa. Lähes reaaliaikainen päätöskausi on kätevä stuntti, sillä sehän olisi epäuskottavaa, jos kaikki vietäisiin päätökseen päivässä.

Kun ravintola saa luokituksen, jakso painottaa, ettei sekään tästä kaudesta johtunut. Nautin tällaisista hetkistä, kun sydämeni sykkii hahmojen ehdoilla samaan aikaan kun aivoni sähisevät tyyliin "en astuisi ilmaiseksikaan tuohon ruuhkaiseen komeroon, jossa tatuoidut törkyturvat kutsuvat asiakkaita motherfuckereiksi ja yrittävät kammeta heidät ulos katubileisiinsä".

On miellyttäviä "viimeisiä" hetkiä. Alussa bisnessetä on rauhoittunut, joten hän ottaa vastuuta omista mahdollisesti hätiköidyistä sijoituksistaan ja tekee parhaansa Carmyn isähahmona. He ymmärtävät toisiaan riittävästi, mutta Carmy on yhä lähdössä. Minne?

Harhauduin veikkaamaan, että Carmy ryhtyy kirjoittajaksi, joten alitajuntani alkoi jo raivota kliseen johdosta, mutta sarja on riittävän fiksu valitakseen toisen satunnaisen sanan, jolle ei turhaan omistauduta. Carmy on huippukokki, joka ei enää nauti? Tästä kaudesta hän nautti - mutta tämä oli vain päivä, joten tilanteeseen pääsee yhä projisoimaan kaiken minkä 4. kauden kohdalla. Mieti itse elämäsi uusiksi. 5/5.

Loppulausunnot selkeämmistä tarpeista ovat selkeämpiä. Hahmot eivät ole haihtumassa neljään eri ilmansuuntaan, mutta kaikkien yhteispeli ei jatku yhtä tiiviinä kuin tällä kaudella, joten vastapainoksi jakso makeilee, että he ovat silti iso perhe. Somaa.

Satunnainen ajatus: jos Carmy ja Eustace Ruikku olisivat lähteneet ensin ja sitten kokki Sydney olisi joutunut johtamaan muut halki uskomattoman kaaoottisen päivän ennen tietoa siitä, onko ravintolalla jäljellä edes toista päivää, kausi olisi ollut tarina - jämäkästi, ehkä banaalisti. Sama se. Sarja oli mainio. Hyvin tasalaatuinen. Parhaat jaksot luonnollisesti lupasivat vielä enemmän, mutten muista huonojen jaksojen vaarantaneen moraalia.


Keskiarvo 47 jakson jälkeen:


< Jakso 5-7

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pate Mustajärven mui... Jeremy Clarksonin fa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova