Kotimaisen bändisuosikin paluu vuosikymmenen tauon jälkeen - lauantaina 1.8. Jytäkesä Go-Go:n lavalla
Lemonator oli hetken poissa, mutta nyt se on taas back. Yli vuosikymmenen odotuksen jälkeen Lemontar jälleen lavalla, Jytäkesä Go-Go -tapahtumassa.
Lemonator ilmestyi aikaansa seuraavien musatyyppien tietoisuuteen vuonna 1996 voittamalla Radio Cityn bändikilpailun, jonka pääpalkintona bändi pääsi Olympistadionille lämppäämään Bon Jovia.
Vuonna 1997 julkaistu debyytti "Yellow" toi bändin suuremman yleisön tietouteen. Lemonator oli jotain uutta suomalaisessa musiikkikentässä. Raskaamman suomirockin ja mollissa jollottamisen sijaan Yellow löi kasvoille energisellä, riemukkaalla power popilla, johon vaikutteet oli haettu Teenage Fanclubilta, Posiesilta ja muilta 60-70-lukuiset melodiat stemmalauluihin ja särökitaroihin naittaneilta power pop-bändeiltä.
Lemonator julkaisi 13 vuoden aikana kuusi pitkäsoittoa. Debyytin jälkeen biiseihin ilmestyi myös melankolisempia sävyjä ja jopa jousien sävyttämää laajakangaspoppia. Lemonatorin vauhti hyytyi vuoden 2013 tietämillä. Keikkojen määrä alkoi pikku hiljaa hiipua, kunnes ne loppuivat kokonaan. Vuoden 2015 alussa bändi päätti lopettaa homman samanlaisella rysäyksellä, jolla olivat sen aloittaneetkin. Se soitti kolme keikkaa, joiden ilmoitettiin jäävän viimeisiksi keikoiksi.
Odotettu paluukeikka Jytäkesä Go-Go:n Jytälavalla lauantaina 1.8. klo 21.30. Vielä ehdit ostaa liput ennakkoon Tiketistä tai Lippu.fi:stä.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti