Turmion Kätilöt julkisti lisää ennakkoa tulevasta
Turmion Kätilöt valmistautuu lokakuun 23. päivänä julkaistavan "Resodance"-albuminsa julkaisuun ja paljastaa tänään järjestyksessään jo 12. studioalbumiltaan uuden Amon-Ra-singlen.
Amon-Ra-biisi höystettiin Toni Hiltusen tekemällä elokuvallisella musiikkivideolla, jonka pääosasssa nähdään MC Raaka Pee.
”Amon-Ra tuo esiin sen herkullisen kieroutuneisuuden tunteen, joka on ehdottoman olennainen osa musiikkiamme. Jokaisen on löydettävä oma tulkintansa maailmasta, johon tämä rituaali heidät johdattaa. Tämä on ennustus – viimeinen enne ennen kuin albumi vapautetaan".
Turmion Kätilöt julkaisi jo aiemmin tulevan, uransa tähänastisista esiintymisistä massiivisimman Colossal Disco -keikan Helsingin jäähallissa 24. lokakuuta. Liput syksyn spektaakkeliin on myyty liki loppuun, mutta joitain lippuja on vielä saatavilla täällä. Lisäksi Kätilöt nähdään Lahden XXL Mössön lauteilla 7. marraskuuta.
Ensi vuoden puolella myös eurooppalaiset fanit pääsevät kokemaan Turmion Kätilöt livenä. Resodance-albumin kevään Euroopan kierros starttaa 17.2.2027.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti