Tamperelainen Egokills julkaisi uutta - Brainbanger on bändin metallisin ja rosoisin albumi
Tamperelainen Egokills julkaisi tänään perjantaina neljännen täyspitkän studioalbuminsa "Brainbanger".
15-vuotisjuhlavuottaan viettävä yhtye on palannut uuden albumin myötä nelihenkiseen kokoonpanoon, ja päivittänyt tulkintaansa entistä raaempaan ja aidompaan suuntaan. Brainbanger resonoi kuulijakunnassa, joka kaipaa uudelta musiikilta muutakin kuin täydellisyyttä. Albumi tarjoaa hien- ja savunhajua sekä sitä taikaa, joka syntyy vain silloin kun oikea rockbändi soittaa hyviä biisejä yhdessä.
Levyn kärkisinglenä toimiva nimikkokappale Brainbanger on vanhanliiton metallilla flirttaileva vauhdikas rypistys, joka yhdistää tarttuvat melodiat, äkäiset riffit ja hienojen kitaraharmonioiden ilotulituksen.
Brainbanger on Egokillsin metallisin ja rosoisin albumi. Tuottajana on toiminut Juha Nevala (mm. Huora, Somehow Jo), ja levy äänitettiin pääasiassa Lammaskallion Audio -studiolla Tuusulassa.
Levyn julkaisua juhlitaan Tampereen Bar Kotelossa 9.10.2026. Lavalla nähdään silloin Egokillsin lisäksi tamperelainen grungea ja alternative metallia yhdistelevä We Are Still.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti