Tuorein sisältö

Intialaiset ne jaksavat vetää turpiin armeijoita ja lentäviä norsuja: Ramayana: Rise of a Legend -traileri

15.10.2026 klo 22.45 | Luettu: 368 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ramayana: Rise of a Legend on kaikkien aikojen kallein intialainen elokuva, jonka tehosteita on väsätty kansainvälisellä osaamisella. Rise of a Legend ja samaan aikaan filmattu jatko-osa maksoivat yhteensä yli 400 miljoonaa laskettuna dollareissa.

Monet tällaiset spektaakkelit hautautuvat länsimaissa. Allekirjoittanut on ärissyt siitä, kuinka Suomen Netflix on piilottanut useamman laatuleffan salattujen linkkien taakse, koska suomenkielisiä tekstityksiä ei jakseta askarrella. Marraskuussa debytoiva Rise of a Legend ja ensi vuonna valmistuva spektaakkeli Varanasi ovat ottaneet ainakin tavoitteeksi sen, että leffat pääsevät tuoreeltaan isoimmille kankaille ympäri maailmaa.

Intialaiset elokuvat ovat usein hyvin ruuhkaisia: ruudulla on valtavasti tavaraa ja tekstuuritkin vaikuttavat kertovan omaa tarinaansa. Se on mielenkiintoista, että lähiaikoina valtavirran suosiota tavoittelevat myös tekoälyelokuvat. Tekoäly on tapa laskea kustannuksia, joten niiden tekijöiltä lähtee usein mopo keulimaan: kohtauksista tulee ruuhkaisia siksi, ettei ruuhkaisuus maksa enempää kuin itsehillintä.

Tuleva täyspitkä tekoälyelokuva Gods Don't Give Gifts on saanut kritiikkiä siitä, että traileri näyttää pröystäilevältä, yliajatellulta ja ylitseampuvalta. Millä todennäköisyydellä sitä mieltä oleva syttyy äkisti "inhimillisen" intialaisen eeppisyyden noususta? Onneksi pahimmille allergikoille on tehty Pirjo i Sverige.

Nimensä mukaisesti Ramayana perustuu intialaisen kirjallisuuden ja mytologian perusteokseen.


Viimeviikkoinen Gods Don't Give Gifts -traileri:



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Floor Jansen ja Nigh... Frank Zappan kanssa ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova