Tuorein sisältö

Beyoncé Knowles kelpasi kesäleffoja varttoville jenkeille

27.04.2009 klo 16.00 | Luettu: 1397 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Obsessed oli "jämäviikonlopun" katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. "Jämäviikonloppu" on yksi haukkumanimistä, joilla analyytikot ovat kuvailleet viimeistä viikonloppua ennen isojen, odotettujen kesäelokuvien tulvaa. Olemattomiin odotuksiin nähden Beyoncé Knowlesin tähdittämä jännäri menestyi huomattavan hyvin. Kriitikkoja Obsessed ei taakseen saanut. Elokuvaa kuvailtiin muun muassa hampaattomaksi kopioksi 80-luvun hitistä Vaarallinen suhde.

Kalsean vastaanoton sai myös toimintadraama Fighting, jossa nähdään Channing Tatum ja Terrence Howard. Tatumin suorituksesta ja toimintakohtauksista löydettiin paljon hyvääkin: useampi kriitikko pohti, että vilpitön b-luokan räpellys toiminee paremmin nautittuna telkkarista kuin isolta kankaalta.

Jamie Foxxin ja Robert Downey Jr:n tähdittämä draama The Soloist sai ristiriitaista palautetta. Vahvoja näyttelijänsuorituksia kiiteltiin, mutta sentimentaalinen tarina jakoi mietteitä. Osa kriitikoista näki palkintogaalamateriaalia, osa taas kaavamaista, yllätyksetöntä huttua.

Viidenneksi katsotuimmaksi elokuvaksi nousi kiitelty dokumentti Earth, joka kriitikoiden mukaan kuvaa maapallon ihmeitä sekä viihdyttävästi että asiallisesti.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Obsessed 28,5 milj. $ (28,5 milj. $)
2. 17 Again 11,7 milj. $ (40,0 milj. $)
3. Fighting 11,4 milj. $ (11,4 milj. $)
4. The Soloist 9,7 milj. $ (9,7 milj. $)
5. Earth 8,6 milj. $ (14,2 milj. $)
6. Möröt vastaan muukalaiset (Monsters vs. Aliens) 8,5 milj. $ (174,8 milj. $)
- arvostelu
7. State of Play 6,9 milj. $ (25,1 milj. $)
8. Hannah Montana: The Movie 6,4 milj. $ (65,6 milj. $)
9. Fast & Furious 6,1 milj. $ (145,2 milj. $) - arvostelu
10. Crank: High Voltage 2,4 milj. $ (11,5 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Huijarit rahastivat ... YouTube-tähti lämmit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova