Tuorein sisältö

Hollywoodin Juorukellonsoittaja VI

18.08.2007 klo 21.20 | Luettu: 1657 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos Hollywoodin Juorukellonsoittaja olisi turhiin uutisiin erikoistuneen artikkelisarjan sijaan kauhuelokuvafranchise, olisi sen kuudennen osan nimi Soittaja DCLXVI: Tiedän Mitä Teit Neljätoista Kuukautta ja Kaksitoista Päivää Sitten. Mutta:

Katie Holmes on alkanut pyöriä suunnitellun Wonder Woman -elokuvan ympärillä. Huutava vääryys - lienee aika nörtähtää, veljet ja siskot? Onhan se selvää, että Ihmenaisen rooliin istutetaan lopulta märkäkorvainen näyttelijätär, mutta miksi juuri vauvakasvoinen Holmes, joka saa miehensä Tom Cruisen näyttämään superkonnalta Kehdonryöstäjä? Kaikkien supersankarittarien äiti on vahva ja ylväs amatsoni, jota tarvittaisiin näyttelemään elämää reilusti yli 30 vuotta nähnyt Tosinainen, jolle miehet eivät mutise vaan vikisevät! Jennifer Garner saisi lassota kellonsoittajan milloin tahansa, saakeli, Holmesin voisi köyttää vaikka traktorin renkaaseen, hyvä ettei sentään Batmanin jatko-osaan ole tyttö itseään tunkemassa, jumalauta.

Kellonsoittajan perusteeton halveksunta - ei Holmesia vaan - tulevaa Voltron-elokuvaa kohtaan on niin intensiivistä, että hän menetti juuri uskonsa Latino Review -sivustoon. Suhteellisen kokenut El Mayimbe on arvostellut jättiläisrobottileffan käsikirjoituksen ja antanut parhaan mahdollisen arvosanan. Nimimerkki selittää, ettei elokuva ole vähääkään korni - ja intoilee heti perään avaruusörkkien hyökkäyksestä, siisteistä kovia kokeneista päähenkilöistä, näiden joukkoon eksyvästä kauniista blondista, mystisistä pyramideista ja tietenkin siitä leijonan näköisistä ajoneuvoista koostuvasta robotista itsestään, Voltronista. Lainaus: "Voltronin viimeinen kolmannes on aivan yhtä hyvä kuin Transformersin!" Joo, ja Jean-Claude Van Damme on aivan yhtä hyvä näyttelijä kuin Chuck Norris.

Ja Uwe Boll on yhtä hyvä ohjaaja kuin Ed Wood. Wiredin arvostelun mukaan Bollin Postal kertoo miehestä, jonka on tapettava ihmisiä pysäyttääkseen Al Qaeda ja uskonnollinen kultti, jotka yrittävät levittää lintuinfluenssaa peniksenmuotoisilla leluilla, jotka narusta vedettäessä sanovat "vain isäni ja pappini saavat koskea minua sinne". Wiredin toimittaja vakuuttaa, että jos mikään tästä kuulosti oikeasti hauskalta, johtuu se vain siitä, että hän on hauska kirjoittaja - Uwe Boll on edelleen maailman huonoin elokuvaohjaaja. Boll ei tuomiota hyväksynyt, vaan lähetti toimittajalle palautetta, jossa hän julisti tämän lahjattomaksi ja pallittomaksi ja käski tämän tehdä jotain äidilleen. Karua.

Somewhere - over the rainbow... Way up high... There's a land that I heard of, once in a lullaby...

Niin. Ihmemaa Ozin kuuluisimmalla laululla ei itse asiassa ole mitään tekemistä minkään kanssa, mutta... juuri se alkaa soida juorukellonsoittajan päässä aina, kun hän suunnittelee repäisevänsä ja lähtevänsä Disney Worldiin. Ei ole hienompaa paikkaa kuin Disney World, hän epäilee. Mutta kohta on: Disneyn ja MGM:n teemapuistoon ollaan väsäämässä valtakunta, jossa teemana on kuningas George Lucasin elämäntyö Tähtien Sodasta Indiana Jonesiin! Aah! George Lucas. Maa. Ymmärsittekö? Somewhere - over the rainbow... Way up high...

Juorukellonsoittaja on hyväntahtoinen tälläkin viikolla ja myöntää jälleen ilmaista mainostilaa sitä tarvitsevalle komedialle:

Harold & Kumar 2

Add to My Profile | More Videos

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Bondin eli James Bon... Kylie vaihtaa uran l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova