Tuorein sisältö

Kunniattomat paskiaiset saa saksalaiset hurraamaan Hitlerille

30.04.2009 klo 15.58 | Luettu: 11628 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ohjaajana parhaiten tunnettu Eli Roth näyttelee natseja tappavaa kunniatonta paskiaista Quentin Tarantinon elokuvassa Kunniattomat paskiaiset, mutta sai myös ohjata lyhyen propagandafilmin, joka tulee olemaan osa kokonaisuutta. Rothin mukaan Tarantino tahtoi kaksi tiettyä kohtausta, mutta muuten elokuva elokuvan sisällä on hänen käsialaansa. Roth pelkää tehneensä liian hyvää työtä.

"Tulen, niinkuin, herättämään Natsi-puolueen haudastaan", Roth sanoo. "Natsit tekevät minusta Sarah Palininsa. He tulevat sanomaan, 'Me rakastamme tätä elokuvaa. Mutta ohjaaja on juutalainen! Mutta on se niin hyvä elokuva. Mutta juutalainen teki sen!'"

Rothin mukaan runsaasti ammuskelua ja hakaristilippuja sisältävä propagandapätkä on järkyttävämpi kuin hänen ohjaustyönsä Hostel Part 2. Ensimmäistä kertaa kun filmiä näytettiin saksalaiselle yleisölle, nämä huusivat "Heil Hitler" ja "Tappakaa juutalaiset", mikä sai Rothin vilkaisemaan Tarantinoa ja kysymään "Mitä menin tekemään?".

Yleisö tietenkin oli vain mukana vitsissä, mutta Roth lienee hieman huolissaan, mitä uusnatsit ajattelevat filmistä, jossa "kuitenkin oli jotain erittäin vahvaa".

V2.fi:n päässä kommentoidaan tähän, että aivan aiheesta: uusnatsi voi tutkitusti pitää esimerkiksi natsivastaisesta elokuvasta American History X, joka erehtyy perehtymään uusnatsien aatteisiin ennen sanomansa alleviivausta.

Lähde: MTV Movies Blog

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hasselhoff takaisin ... Oasis sikainfluenssa... >

Keskustelut (15 viestiä)

mz-412

Rekisteröitynyt 22.11.2008

01.05.2009 klo 12.19

Onko uusnatseja oikeasti enää olemassa? OK viikonloppu-natseja saattaa olla euroopassa, mutta esim. suomesta tuskin enää löytyy tämän lajin edustajia..
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

01.05.2009 klo 12.41

No kai näitä täyspäiväsiä Väinö Kuismia vielä on hengissä. Ja suomessa taidetaan tykätä "onneksi" enemmän leijona-vaakunan käytöstä kuin hakarististä.
Eihän moni natsi ole muuta kuin hieman fanaattisempi patriootti.
lainaa
Belew

01.05.2009 klo 13.23

Mirr5 kirjoitti:
No kai näitä täyspäiväsiä Väinö Kuismia vielä on hengissä. Ja suomessa taidetaan tykätä "onneksi" enemmän leijona-vaakunan käytöstä kuin hakarististä.
Eihän moni natsi ole muuta kuin hieman fanaattisempi patriootti.

Näinhän se on. Kyllähän monet skinit Hitleriä ja co. ihailevat.
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

01.05.2009 klo 13.27 1 tykkää tästä

Mitäs pahaa Hitlerin ihailussa on?
lainaa
mz-412

Rekisteröitynyt 22.11.2008

01.05.2009 klo 13.38 1 tykkää tästä

Heke32 kirjoitti:
Mitäs pahaa Hitlerin ihailussa on?
Ei siinä mitään pahaa olekkaan.
lainaa
Battlefield

Rekisteröitynyt 11.07.2007

01.05.2009 klo 14.47

Heke32 kirjoitti:
Mitäs pahaa Hitlerin ihailussa on?


Ei Hitlerin ihailussa ole mitään vikaa. Mutta tämä uusnatsi pelleily on jo aikamoista paskaa.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.05.2009 klo 20.04

mz-412 kirjoitti:
Onko uusnatseja oikeasti enää olemassa? OK viikonloppu-natseja saattaa olla euroopassa, mutta esim. suomesta tuskin enää löytyy tämän lajin edustajia..

HAHAHAHAHAHAHAHAHA

Joo ei. Ehkä kannattaisi tajuta se ero näiden väinökuismien ja kiljuskinien ja oikeiden kansallissosialistien välillä ja avata niitä silmiä. Satunnaisesta syystä nämä fiksummat uusnatsit vain eivät välttämättä heiluttele niitä hakaristilippuja julkisesti tai tee omasta "natsismistaan" hirveää numeroa.
lainaa
young_star

Rekisteröitynyt 26.02.2008

02.05.2009 klo 02.03

Heke32 kirjoitti:
Mitäs pahaa Hitlerin ihailussa on?


Et voi olla tosissasi.
lainaa
Nac

02.05.2009 klo 10.07

young_star kirjoitti:
Heke32 kirjoitti:
Mitäs pahaa Hitlerin ihailussa on?


Et voi olla tosissasi.

Minusta olisi oikein mukavaa jos Stalin olisi hävinnyt sodan. Ihmishenkiäkin olisi säästynyt. Ja miksei olisi natseja kun on kommunistejakin - ihan uuskommunisteja.
lainaa
LeCtUrE

Rekisteröitynyt 02.10.2007

02.05.2009 klo 11.00

Nää uusliitteet on hauskoja. Mä oon uusliberaali.
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

02.05.2009 klo 12.45

itse olen uusuuskonservatisti
lainaa
vierailija7111

02.05.2009 klo 18.09

Uuskommunisteja ei ole olemassa. Natsismi katosi yhdessä vaiheessa niin pitkäksi aikaa, että kyseistä ajattelutapaa/liikettä luultiin jo kadonneeksi. Kun se uudelleen nousi, alettiin puhua uusnatseista. Kommunismi ei ole missään vaiheessa kadonnut.
lainaa
Marsu

03.05.2009 klo 01.21

young_star kirjoitti:
Heke32 kirjoitti:
Mitäs pahaa Hitlerin ihailussa on?

Et voi olla tosissasi.

Miksei olis?
lainaa
fuhrer

26.03.2010 klo 13.42 1 tykkää tästä

HEIL HITLER
lainaa
Vale

20.11.2010 klo 10.51

Rehellisesti sanottuna Aatun näyttelijä ei ollut tippaakaan näköinen. Joo, kyllähän hänet tunnistaa aina niistä viiksistä(jotka herra H. itse muuten kasvatti, jotta hänen ylisuuret sieraimensa eivät korostuisi liikaa) ja tukasta, sillä niistä on jo tullut eräänlainen käsite; "Tolla on tommoset Hitlerviikset!"

Mutta oikeasti. Yhdennäköisyyttä ei ollut sitten tippaakaan. Luulisi että maskeerauksella saisi edes jotain, mutta nähtävästi ei sitten saatukaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova