Tuorein sisältö

Kaiken pitäis muuttuu, toteaa Alavuden Dr. Feelgood paluukiekollaan

11.05.2009 klo 09.40 | Luettu: 4129 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuonna 1994 hajonnut Kolmas Nainen tekee odotetun paluun ja julkaisee uutta materiaalia. Bändi valmistelee parhaillaan albumia julkaistavaksi syksyllä 2009 Universal Musicin kautta. Tulevalta albumilta on lohkaistu single Kaiken pitäis muuttuu, joka lähtee soimaan radioissa maanantaina 11.5.

Uudella levyllä esiintyy bändin alkuperäiskokoonpano Pauli Hanhiniemi (laulu), Sakari Pesola (kitara), Raimo Valkama (basso), Pasi Kallioniemi (rummut), Timo Löyvä (kitara) sekä vuonna 1989 bändiin liittynyt Timo Kivikangas (kitara).

Vuonna 1982 perustettu Kolmas Nainen ehti tehdä urallaan seitsemän studioalbumia. Vuoden 1994 hajoamisensa jälkeenkin bändi on tehnyt yksittäisiä keikkoja ja vuonna 2006 myös kokonaisen kiertueen. Kesällä 2009 bändi tullaan näkemään kuudella keikalla: Seinäjoen Provinssirockissa 12.6, Helsingin Kaisaniemessa 13.6, Tampereen Tammerfestissä 10.7, Jyväskylän Suomipopfestivaalilla 17.7. Kotkan meripäivillä 18.7. ja Turun Tall Ships’ Races-tapahtumassa 25.7.

- Vaikka oltais jonain kesänä soitettu ihan vaan pari keikkaa, ollaan me valmistauduttu niihin aina huolella. Tässä on noudatettu erään ikaalislaisen ravintolan toimintafilosofiaa. Kehuttiin kerran niiden pitsoja ja tarjoilija vastasi, ettei huonoja kannata tehdä. Ollaan me sekin huomattu, että soittohomma, treenailukin, tällä porukalla on ensiluokkaista ajanvietettä, toteaa Pauli Hanhiniemi.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Bodom-Laiho kolmen v... Tuskan ohjelma valmi... >

Keskustelut (3 viestiä)

Jalmari

12.05.2009 klo 17.17

Erittäin piristävä uutinen! Suomen paras poppoo tulee...
lainaa
Alavurelta

17.05.2009 klo 19.10

Huhhu, kahvit näppikselle kun kuulin tästä! Uusi levy ja kaikkea, tosiaankin Suomen kovin poppoo iskee !
lainaa
juha82

15.01.2023 klo 10.08

sydänääniä on vahava levy minusta, vahva kokonaisuus. et sileänä säily esim kova biisi tai vaikkapa jäniksenä, varjo tai vaikkapa tuli vain mieleen(joka aika järkäle mammuttibiisi). Mul kesti aika kauan julkaisuhetkestä kun tuo levy julkaistiin niin ostin sen vähän jälkijunassa hahha, mut parempi myöhään kuin ei koskaan =)
Muistaakseni sydänääniä levylle oon antanu yhdellä musasivulla arvosanaksi 4/5
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova