Tuorein sisältö

Hayden Christensenistä Taika-Jim

21.05.2009 klo 18.47 | Luettu: 4378 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tuotantotalo Omega Entertainmentin sivustolle on ilmestynyt juliste ja kuvaus, joiden mukaan Darth Vader Hayden Christensen ja monesti palkittu Djimon Hounsou tähdittävät Lee Falkin sarjakuvahahmoon Taika-Jim (Mandrake the Magician) perustuvaa elokuvaa Mandrake. Ohjaajaksi on kiinnitetty Mimi Leder, joka on lukuisten tv-sarjojen ohella ohjannut mm. elokuvat Deep Impact ja Anna hyvän kiertää.

Taika-Jim aloitti suositut seikkailunsa sanomalehdissä 30-luvulla. Taika-Jimin kuuluisin temppu on kädenheilautuksella toimiva hypnotisointi, joka hämmentää välittömästi vastuksen kuin vastuksen. Taika-Jim on kohdannut tavallisia ja yliluonnollisia ihmisiä ja jopa avaruusolentoja. Elokuvassa Mandrake joutuu käyttämään kaikkia temppujaan jouduttuaan mukaan rötösherraksi ryhtyneen entisen CIA-agentin ja CIA:n itsensä väliseen kiistaan.

Hounsou mitä todennäköisimmin näyttelee Taika-Jimin ystävää ja avustajaa prinssi Lotharia, joka on yksi ensimmäisistä merkittävistä tummaihoisista sarjakuvasankareista.

Lähde: Omega Entertainment

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Burtonin tuottama 9 ... RMJ julkisti histori... >

Keskustelut (2 viestiä)

Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.05.2009 klo 19.02

/me tekee maagisen eleen
lainaa
Lohtaontarjouksessa

22.05.2009 klo 10.20

Parempi temppu on se, kun Jim käden heilautuksella voi heijastaa kenen vain silmistä kuvan seinälle :)
Se jakso jossa Jim käy planeetalla, jossa on vain kaksi viisasta puhuvaa päätä, on klassikko (tyhmyydessään), ja se täytyy ehdottomasti saada myös elokuvaan :)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova