Tuorein sisältö

Tuoreen kouluampujan sielunelämä paljastuu poliisin tutkimuksissa

23.05.2009 klo 16.30 | Luettu: 13001 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tuore kouluampumistapaus Lafourche Parishissa Louisianassa saa lisävalaistusta. Marilyn Manson -faniksi tunnustautunut 15-vuotias Justin Doucet suunnitteli usean toverinsa surmaamista mutta epäonnistunut suunnitelma johti Doucetin ampumaan itseään päähän (V2.fi-uutinen).

Vaikeasti loukkaantunut Doucet on edelleen sairaalassa. Ennen itsemurhayritystä Doucet ampui kohti naisopettajaa ja vaati tätä toistamaan lausetta "Hail Marilyn Manson".

Viranomaisten mukaan nuori mies oli ilmeisesti ottanut esimerkkiä Columbinen koulusurmista vuodelta 1999. Nuoren miehen hallusta löytyi USA Today-lehden artikkeli "10 years later, the real story of Columbine". Piirustusten perusteella nuori mies oli innostunut natsismista, antikristuksesta, Marilyn Mansonista, toisesta maailmansodasta...

Nuorukaisen tekemistä suunnitelmista voidaan todeta hankkeen pyörineen mielessä pitkään. Muutenkin nuoren miehen ajatusmaailma vaikutti harvinaisen sekavalta. Saksan presidentille Doucet aikoi ilmeisesti lähettää kirjeen tyyliin “olen 14-vuotias poika Amerikasta ja rakastan Saksaa ja saksalaisia". Doucet oli myös listannut muistiinpanoihinsa natsien sodan aikaisten keskitysleirien nimiä.

Doucetin aseessa oli vain viisi luotia. Yhden hän aikoi säästää itselleen. Nuorukainen suunnitteli siis ainakin neljän toverinsa surmaamista. Muistiinpanoissa oli viittaus, jonka mukaan ruumiita tulisi enemmän, jos tulivoimaa löytyisi enemmän.

Nuorukaisen muistiinpanoista löytyy myös mm. piirretty kuva hänestä "täydessä iskuvarustuksessa", Slayerin Raining Blood -biisin lyriikkapätkä, piirroksia iskusuunnitelmista...katso poliisin Doucetilta takavarikoimaa materiaalia täältä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Traileri Bruce Willi... Höpinää Saw VI:sta j... >

Keskustelut (18 viestiä)

Kaiaia

23.05.2009 klo 17.42

Mieleltään vaikuttaa piirrosten, käsialan ja kaiken muun mukaan erittäin pahasti jälkeenjääneeltä.
lainaa
Rautamaha

Rekisteröitynyt 20.12.2008

23.05.2009 klo 17.52

Mitä? Pelejä ei mainittu ollenkaan? Milläs tämän selitätte, häh?
lainaa
JaaJoo

23.05.2009 klo 17.59

Rautamaha kirjoitti:
Mitä? Pelejä ei mainittu ollenkaan? Milläs tämän selitätte, häh?
Raukka niin köyhistä oloista, ettei kotona tietsikkaa ja laajakaistaa. Ainoa seuralainen kulunut muistivihko, johon jannu raapusteli verestävän sydämensä...
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

23.05.2009 klo 18.00

Rautamaha kirjoitti:
Mitä? Pelejä ei mainittu ollenkaan? Milläs tämän selitätte, häh?


Rock-musiikkihan tähän on syypää.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

23.05.2009 klo 18.43

No kyllähän näkyi että tämä oli juuri se STEREOTYYPPINEN vekara, jonka naiiveja hullutuksia vahvistivat kliseisesti natsit ja metalli jne.
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

23.05.2009 klo 19.10

Vaikuttaa kyllä, että tämä 15-vuotias oli jäänyt mieleltään sinne 10-vuotiaan tasolle. Surullista.
lainaa
Jeesus

Rekisteröitynyt 24.04.2007

23.05.2009 klo 19.26

Vähän pistää vituttamaan Mansonin puolesta. En itse pidä tyypin musiikista yhtään, mutta onhan se nyt sanomattakin selvää että kaikki kaadetaan tiettyjen henkilöiden osalta hänen niskaansa. Sama homma oli Columbinessa.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.05.2009 klo 21.25

Mansonina minua lähinnä ärsyttäisi se, kuinka monta täydellistä luuseria hänen faniensa joukkoon oikein mahtuukaan. Tuosta on vaikea enää laittaa huonommaksi.
lainaa
Marsu

24.05.2009 klo 00.03

Nykyajan nuoriso... Ei saada itteä edes hengiltä...
Mitäs, eikö pollarit olleetkaan ekana selvittämässä mistä peleistä oli poika saanut vaikutteita? :)
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

24.05.2009 klo 02.14

Tulee kyllä mieleen kans nämä oman peruskouluajan Manson-fanit. Eivät nyt ihan tätä luokkaa, mutta tavallisia teiniperusurpoja, joilla oli hirveä tarve olla parempi, kuin "me muu karja".
Kyllähän se jo painovoimakin opettaa, että mitä korkeammalle yrittää ilman kannattavia siipiä, niin sitä lujempaa tullaan takaisinkin.
lainaa
arse123

Rekisteröitynyt 03.06.2008

24.05.2009 klo 07.17

Marsu kirjoitti:
Nykyajan nuoriso... Ei saada itteä edes hengiltä...
Mitäs, eikö pollarit olleetkaan ekana selvittämässä mistä peleistä oli poika saanut vaikutteita? :)

Media syytti Far Cry 2:sta ja väitti hänen käyttävän samaa asetta , kuin tässä pelissä , vaikka tommosta "lelua" ei edes koko pelissä ole
[25. ja ulkonäöstä näkee, että ase on tarkoitetu enemmänkin naisille]

E:Yhdyn "stammy":n kommenttiin.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

24.05.2009 klo 10.25

Voi vain toivoa, että tällä voisi olla jotain vaikutusta herran tulevaan levyyn, sillä tämäkin on mielenkiinoisempaa kuunneltavaa kuin itkeminen sydämmen muotoisista laseista ja muusta Emo-skeidasta.
lainaa
SeppoTaalasmaa

24.05.2009 klo 12.57

Kaunisto opettelee kirjoittamaan.

USA Today -lehden artikkeli
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

24.05.2009 klo 13.01

SeppoTaalasmaa kirjoitti:
Kaunisto opettelee kirjoittamaan.

USA Today -lehden artikkeli

Onko tämä joku sisäpiirivitsi? Sepon viestejä olen useitakin nähnyt ja kaikissa sama sisältö. Jatka Suppo samaan malliin!
lainaa
huoh

24.05.2009 klo 15.42

Hahaha ja muuten: "Saksan presidentille Doucet aikoi ilmeisesti lähettää kirjeen tyyliin “olen 14-vuotias poika Amerikasta ja rakastan Saksaa ja saksalaisia" niin saksalla ei ole presidenttiä, vaan liittokansleri. Aika fail.
lainaa
Munkki

Rekisteröitynyt 27.10.2008

24.05.2009 klo 18.12

huoh kirjoitti:
Hahaha ja muuten: "Saksan presidentille Doucet aikoi ilmeisesti lähettää kirjeen tyyliin “olen 14-vuotias poika Amerikasta ja rakastan Saksaa ja saksalaisia" niin saksalla ei ole presidenttiä, vaan liittokansleri. Aika fail.
Oikeastaan Saksalla on presidentti tai liittopresidentiksikö sitä kutsutaan, mutta hänellä ei juuri ole valtaa joten. Fail?
lainaa
anonyymi

24.05.2009 klo 20.49

Fail, epic fail, ...
lainaa
PerusTrolli

Rekisteröitynyt 27.01.2009

24.05.2009 klo 22.08

Joo, vajukkihan se oli tuon lähdeaineiston perusteella. Kas kun osasi oman nimensä kirjoittaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova