Tuorein sisältö

Euroviisukokelas Thunderstone julkaisee uransa raskaimman albumin

15.06.2009 klo 20.20 | Luettu: 2268 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Helsinkiläinen heviyhtye Thunderstone julkaisee syyskuun 9. päivä viidennen studioalbuminsa, Dirt Metal. Albumin on tuottanut Thunderstonen kitaristi Nino Laurenne. Levyn ensimmäinen single I Almighty alkaa soida radioissa elokuussa.

Bändi lupaa Dirt Metal -rieskan olevan Thunderstonen uran raskain albumi. Thunderstonen kokoonpano on muuttunut sitten viime levyn; mikin varteen Pasi Rantasen tilalle löytyi ruotsalainen hevikurkku Rick Altzi, ja koskettimiin Jukka Karinen. Levyllä vierailee myös Amorphiksen laulaja Tomi Joutsen.

Suurelle yleisölle Thunderstone tuli hyvin tutuksi vuonna 2007 Suomen Eurovision laulukilpailuissa esittäessään finaalissa kappaleen Face in the Mirror ja tullen yleisön äänillä hienosti toiseksi. Thunderstone on kiertänyt jo uran alusta asti pitkin Eurooppaa mm. Stratovariuksen ja Symphony X:n kanssa ja bändin nimeä kantava debyytti valittiin mm. Newcomer of the year- tittelin haltijaksi Rock Hard Magazine-lukijaäänestyksessä ja Thunderstone valittiin myös Top Metal Albums Of 2002-listalle.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ron Howard ohjaa iso... Maailman innokkain J... >

Keskustelut (1 viestiä)

Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.06.2009 klo 15.29

Niinpä niin. Kaikki, siis KAIKKI nykyset hevibändit jotka alotti hyvinä, on muuttunu "raskaiks". Mitä tää tarkottaa, on sitä että riffit puolitetaan, soundina toimii ÄÄNIMUURI ja "tarttuvat" kertsit.

Mitään arvokasta tämmösestä ei vaan tule.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova