Tuorein sisältö

Sunrise Avenue esiintyy pää paketissa

16.06.2009 klo 09.52 | Luettu: 1272 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sunrise Avenuen sunnuntainen Provinssirockin päälavan keikka sai rajunnäköisen lopun, kun yhtyeen solisti Samu Haber iski kitarallaan otsaansa. Verenvuotoa yritettiin ensin rauhoittaa pyyhkeeseen kiedotulla jääpussilla, mutta lavan taakse hälytetty hoitohenkilökunta kuskasi laulajan suorilta ensiaputeltan laverille. Viiden senttimetrin pituiseen haavaan neulottiin mojovat tikit ja puolen nyrkin kokoista kuhmua saadaan nyt mustelmineen ihailla vielä monta päivää.

- Olin antamassa kitaraa teknikolle viimeisen biisin jälkeen kumartaakseni yleisölle bändin kanssa, mutta tempaisin vähän vauhdilla ja käsi oli niin hiessä keikan jälkeen, että kitara vaan lipsahti suoraan otsaan. Ja veri lensi. Nyt on olo ihan ookoo ja keskiviikkona mennään täysillä Virgin Oilissa, vaikka pää olisi irti, toteaa Samu.

Kesän aikana Sunrise Avenue esiintyy Suomessa huomisen Virgin Oilin keikan lisäksi vain kolmella festivaalilla, Euroopan esiintymiset pitävät yhtyeen jälleen kerran tiiviisti kansainvälisillä areenoilla.

Ke 17.6.2009 Helsinki, Virgin Oil
Ovet: 21.00 Showtime: 23.00

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Maailman innokkain J... Natalie Portman kava... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova