Tuorein sisältö

Idols-tähti yritti itsemurhaa

01.07.2009 klo 11.09 | Luettu: 4465 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Idols-finalistina vuodelta 2007 muistettu Johanna Hämäläinen myöntää tuoreessa Hymyssa yrittäneensä hiljattain itsemurhaa. Johanna kertoo ottaneensa 100 unipilleriä, koska ei enää jaksanut.

Vuosi sitten Johanna joutui raiskauksen uhriksi. Kuusankoskella sattuneessa tapauksessa ravintolaillan päätteeksi Johanna oli lähtenyt tapaamansa miehen mukaan. Mies oli käynyt väkivaltaisesti kiinni Johannaan myöhemmin kaupungilla.

Pari viikkoa sitten asiassa tehtiin syyttämättäjättämispäätös. Tämä oli Johannalle suuri henkinen isku ja ajoi hänet masennukseen.

Jo viime vuoden puolella Johanna tilitti Hymyssä pelkotiloistaan. Hän ei kuulemma pystynyt olemaan yksin pelkotilojen johdosta. Painajaiset vaivasivat ja Johanna ei ollut pystynyt elämään omassa kodissaan.

Kuulemma ambulanssimiehet tulivat wc:n oven läpi pelastamaan pillereitä napannutta Idols-laulajaa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Michael Jackson suun... Huippusalainen The P... >

Keskustelut (4 viestiä)

mz-412

Rekisteröitynyt 22.11.2008

01.07.2009 klo 12.27

blaah blaah, eikös toi ottanut ne silikonitkin ja esiintyi hymyssä "rohkeissa" kuvissa. ei taida kauheasti masentaa, muuta kuin että ei horo pääsykkää julkisuuteen.
lainaa
wepu

01.07.2009 klo 12.37

Mihin tämä ihminen tarvitsee julkisuutta, kun ei edes tee levyjä eikä keikkoja, joiden myymiseksi pitäisi saada itseään esille? Silti pitää jatkuvasti tilittää asioitaan Hymyssä. Ikävää tietenkin, jos on yrittänyt itsemurhaa.
lainaa
Yop

01.07.2009 klo 15.59

"Ajoi hänet masennukseen"

Voi herranjumala.. ja yllättävää että hänenkin mahdolliset masennuslääkkeet maksetaan meidän verorahoista?
lainaa
Hombre

01.07.2009 klo 18.49

Kiva julkisuustemppu. Kyllä ne osaa...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova