Tuorein sisältö

Pipefestin demokisa valmis

14.07.2009 klo 00.25 | Luettu: 1533 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuokatissa kuun vaihteessa juhlittavan Pipefestin demokisa on ratkennut. Voittajiksi nostettiin Juju sekä Kandidaatti.

Jo yhdeksättä kertaa järjestetty demokisa tuo jälleen Pipefestin lauteille nousevia artisteja. Tänä vuonna uudistetussa kisassa miteltiin kahdessa sarjassa: rap sekä reggae & rytmimusiikki. YleX- radiokanavan kanssa yhteistyössä järjestetyn kisan voittoon nousivat Juju sekä Kandidaatti. Voittajat valittiin tuttuun tapaan yleisöäänestyksellä - tänä vuonna kisa oli tiukka. Lopulta äänestys päättyi rap-sarjassa Jujun voittoon ainoastaan yhden prosenttiyksikön johdolla. Reggae-sarjassa puolestaan Kandidaatti vei potin melkoisen suvereenisti.

Rap-sarjan voittaja Juju on 24-vuotias tamperelainen rap-artisti, jonka kisabiisi Oodi on yltänyt YouTubessa ilmiömäiseen suosioon. Juju säväyttää kuulijoitaan sanoituksillaan ja erikoisella ulosannillaan.

Reggae-sarjan voittaja Kandidaatti vei äänestäjien sydämet biisillään Se on tuolla ulkona. Kandidaatin musiikissa yhdistyvät sulavasti rap, reggae sekä rytmimusiikki. Kandidaatti nähdään Pipefestin lauteilla Hyvixis-livebändin kanssa.

Pipefestissä kisataan tänä vuonna rytmittelyn mestaruudesta, kun beatbox kisat järjestetään Pipefestiss. Karsinnat järjestetään Rytmilavalla torstai-iltana, joihin kaikilla kävijöillä on mahdollisuus osallistua. Finaali mitellään päälavalla perjantaina, jolloin kruunataan uusi beatbox mestari.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Brittipoppari ulos k... Metallican tuore kei... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova