Tuorein sisältö

Ilosaari menestys nimiesiintyjän peruutuksesta huolimatta

19.07.2009 klo 21.12 | Luettu: 2866 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ilosaarirockin lauantain sujui mukavasti 21 000 vieraan kesken. Tosin tieto Maximo Parkin peruuntumisesta aiheutti järjestäjille päänvaivaa. Maximo Parkin soittokalusto oli juuttunut Benicassmin-festarin myrskyn raiskaamalle alueelle. Niinpä sunnuntaina YleX-lavalle nousi Apocalyptica.

Tämän kesän Ilosaarirockin tulee päättämään päälavalla Kotiteollisuus, joka soittaa oman keikkansa suuren musiikillisen esikuvansa Killing Joken perään.

Pelastuslaitoksella Ilosaarirockiin kohdistuneita sairaankuljetuksia on ollut ainoastaan normaalin viikonlopun verran. Myös rikosuhripäivystyksessä on ollut edellisvuosia hiljaisempaa.

- Olemme panostaneet vielä aiempaa vahvemmin järjestyksenvalvontaan sekä alueella että sen ympäristössä ja tämä panostus on näkynyt alhaisempina lukuina viranomaistilastoissa. Tärkein asia turvallisuudessa on kuitenkin ihmisten asenne ja tätä asennetta ei voi tarpeeksi kehua. On ollut hienoa taas kokea tämä Ilosaarirockin ilmapiiri, jossa ihmiset omalla avoimuudellaan ja avuliaisuudellaan rakentavat itselleen unohtumattoman juhlan, kertoo Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.

- Ohjelman puolelta voi nostaa esiin muun muassa Dizzee Rascalin ja Huoratronin huikeat keikat, joissa jo pelkkä yleisön tiivis myötäeläminen musiikissa aiheutti kylmiä väreitä. Kun pääsee näkemään ja kokemaan näitä hetkiä, muistaa hyvin, että miksi festivaalin järjestäminen on hienoa puuhaa, summaa Pyykkönen tunnelmia.

Lauantaina Ilosaaressa järjestetty Vekararokki keräsi huikeat 3 500 pienempää ja isompaa osanottajaa. Vekararokki siis lienee yksi Suomen suurimpia tai jopa suurin lastenmusiikkitapahtuma. Tohtori Orff ja Herra Dalcroze, Takuumiehet, Herra Heinämäen Lato-orkesteri ja Black Ice tanssittivat lapsia ja lapsenmielisiä kolmen tunnin ajan aurinkoisessa Ilosaaressa. Huomioarvoista tapahtumassa oli, että alueen siivous sujui yleisön lähdettyä noin vartissa.

Lauantain Metelli-klubi keräsi reilu tuhat raskaamman musiikin ystävää jäähallille. Kerubin Kuppilalla ja jäähallilla tarjoillulla Rokkiaamiaisella kävi päivänsä aloittamassa noin 1 200 henkeä. Ilosaarirockin Netti-tv:tä on viikonlopun aikana seurannut tiiviisti tuhatkunta katsojaa ja jatkuvasti uusia kuvia ja juttuja sisältävillä Ilosaarirockin verkkosivuilla on vierailtu toistakymmentä tuhatta kertaa päivittäin.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Rammstein hermostui ... Povipommin iskulista... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova