Tuorein sisältö

Paavin levy julkaistaan Nirvanasta ja Gunnareista tutun yhtiön kautta

31.07.2009 klo 12.48 | Luettu: 4620 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Nykyinen katolisen kirkon päänimi paavi Benedictus XVI julkaisee levyn. Alma Mater -nimisen albumin julkaisee Geffen Records, joka on julkaissut aikaisemmin mm. Nirvanan, Guns N' Rosesin, Aerosmithin, Audioslaven, Slayerin, Limp Bizkitin ja Neil Youngin levyjä.

Paavin messuamisen ja rukousten lisäksi albumilla on soitettua musiikkia kuoron ja orkesterin muodossa.

Geffenin mukaan kuulijat tulevat hämmästymään paavin ainutlaatuisesta äänestä. Geffen kiinnostui projektista saatuaan tietää paavin valmistelleen albumia roomalaisen kuoron kanssa.

Paavi laulaa yhdellä tulevan levyn kahdeksasta raidasta. Muilla kappaleilla kuullaan paavin ääntä. Albumin johdsta Paavi ei vieraillut levytysstudiossa. Paavin laulu-ja puhenäytteet ovat äänitteitä pyhän miehen toiminnasta matkan varrelta.

Levy ilmestyy vuoden loppupuolella.

Paavi Benedictus ei ole ainoa paavi, joka on julkaissut oman albumin. Hänen edeltäjänsä paavi Johannes Paavali II julkaisi peräti kaksi albumia.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Britannian Sonispher... Ridley Scott ohjaa i... >

Keskustelut (5 viestiä)

zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

31.07.2009 klo 14.42

http://img53.imageshack.us/img53/9783/popeareyoureadytoro
lainaa
Lovipää

31.07.2009 klo 15.01

Paholaisen manaamismessu, se olis hevia shittiä. Eiks paavi vois ottaa myös räppi battlen vaikka jonkun muslimi-imaamin kanssa
lainaa
SeppoTaalasmaa

31.07.2009 klo 18.02

J. A. Kaunisto voisi oikolukea uutisensa
"Albumin johdsta Paavi ei vieraillut levytysstudiossa"
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

31.07.2009 klo 23.46

Geffenhän on mahtava yhtiö muutenkin... Rob Zombie on white zombiesta lähtienkin ollut sillä.
lainaa
Zenrich

Rekisteröitynyt 23.07.2007

01.08.2009 klo 07.39

Thats brutal
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova