Tuorein sisältö

Yksi tylsä ja yksi typerä Batman-huhu

26.08.2009 klo 10.17 | Luettu: 5606 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ohjaaja Christopher Nolan on tunnetusti innostunut IMAX-kameroista, jotka ovat kömpelöitä ja kalliita käyttää, mutta joilla on mahdollista kuvata erittäin tarkkaa materiaalia. Jättikankailla pröystäilevissä IMAX-teattereissa (ja kotivideojulkaisuissa) osa Yön ritarin kohtauksista esitettiin eri kuvasuhteella kuin muu elokuva: tunnelmalle tärkeät hetket täyttivät koko kankaan. Tempusta pidettiin kovasti Yhdysvalloissa.

Huhun mukaan Nolan aikoo kuvata kolmannen Batmanin kokonaan kyseisillä kameroilla. Ain't It Cool News arvioi, että kyseessä on jotain mitä tiimi aivan oikeasti harkitsee, mutta että aikeet saattavat kaatua käytännön ongelmiin. Virallisesti Nolan ei ole edes suostunut ohjaajaksi.

Samaan aikaan luotettavasti 100% epäluotettava brittijulkaisu The Sun raportoi varmana tietona, että Nolan on mukana, vanhat näyttelijät ovat mukana, kuvaukset alkavat ensi vuonna ja Megan Fox on kiinnitetty näyttelemään Kissanaista. Megan Fox ja Kissanainen lienevät siis viimeisiä asioita, joita jatko-osassa oikeasti nähdään.

Molemmat aiheet nosti pinnalle Nolanin seuraavan elokuvan tuore traileri. Villejä Batman-huhuja harrastettiin erityisesti viime syksynä.

Lähteet: Ain't It Cool News, The Sun

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Zombiet taas sotajal... Maj Karman Herra Ylp... >

Keskustelut (7 viestiä)

Roni

26.08.2009 klo 10.21

Sais jo lopettaa nää uudet pätmänit. Kaks ekaa oli hyviä mutta en usko että kolmas olisi mitenkään yhtä hyvä kuin kaksi ekaa.
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

26.08.2009 klo 11.05

Roni kirjoitti:
Sais jo lopettaa nää uudet pätmänit. Kaks ekaa oli hyviä mutta en usko että kolmas olisi mitenkään yhtä hyvä kuin kaksi ekaa.
Eipäs nuolaista ennenku tipahtaa. Saatta olla että tästä tulee jotain oikeasti hyvää. Positiivisuus kunniaan (mutta realistisuus kannattaa olla takataskussa mukana).
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

26.08.2009 klo 15.02

MEGAN FOX KISSANAISENA :OOOOH
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

26.08.2009 klo 15.29

Joku oikeasti hyvä näyttelijä näyttelemään Kissanaista, kiitos.
lainaa
Wagge

Rekisteröitynyt 11.04.2007

26.08.2009 klo 16.10

Heke32 kirjoitti:
Joku oikeasti hyvä näyttelijä näyttelemään Kissanaista, kiitos.
Joku oikeasti muu vihollinen kuin Kissanainen?
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

26.08.2009 klo 16.11

Wagge kirjoitti:
Heke32 kirjoitti:
Joku oikeasti hyvä näyttelijä näyttelemään Kissanaista, kiitos.
Joku oikeasti muu vihollinen kuin Kissanainen?


Tuo olisi kyllä vielä parempi.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

27.08.2009 klo 11.09

Juu ei kiitos Megan Foxia kissanaiseksi. Michelle Pfeiffer oli paras. Ja uusien batman leffojen taso ei muutenkaan ole ollut kovin hyvä. Batman Begins oli vielä katsottava mutta Dark Knight ei päässyt ollenkaan enää samalle tasolle.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova