Tuorein sisältö

Nightwish-Anetelle tappouhkauksia

02.09.2009 klo 15.13 | Luettu: 4977 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Nightwishin laulaja Anette Olzon on kertonut The Voicen haastattelussa saaneensa monia tappouhkauksia liityttyään yhtyeeseen. Hän on erityisen huolissaan perheestään. Olzon vetääkin tarkan rajan julkisuuden ja yksityiselämänsä välille.

- Otan heistä kuvia blogiini niin, että heidän kasvojaan ei näy, mutta voin kuitenkin sanoa heidän olevan siinä.

Hän ei halua tehdä lapsestaan julkkista, vaan antaa hänen tehdä sen omalla tavallaan, mikäli hän jonakin päivänä haluaa julkisuuden valokeilaan.

Nightwishin Dark Passion Tour –maailmankiertue päättyy syyskuun 19. päivänä Hartwall Areenalla. Anette ei aio levätä laakereillaan päätöskeikkaa seuraavalla tauolla, vaan aikoo työstää sooloalbumiaan. Levylle on palkattu kirjoittamaan kappaleita Anders Bagge, joka on työstänyt lauluja myös Madonnalle, Celine Dionille ja Jessica Simpsonille.

Toimittaja: Tiina Salli, Voionmaan opiston toimittajalinja

V2.fi | Manu Pärssinen
< Rnb-tähti toteutta... Indiepop raikuu viik... >

Keskustelut (5 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

02.09.2009 klo 17.23

Kyllä Anette on saanut harmittavan paljon lokaa niskaansa. Olen vahvasti sitä mieltä, että Holopainen ryssi solistivalinna täysin. Anette on tyyliltään liian erilainen ja muutti Nightwishin hevipopiksi. Lisäksi tämän ruotsalaisuus saattaa aiheuttaa lisää lokaa niskaan. Jos uusi solisti olisi jatkanut ooppera -linjalla ja olisi suomalainen, niin veikkaan että tämä olisi saanut paljon paremman vastaanoton. Anette on hyvä laulaja, muttei oikein istu Turusen seuraajaksi.
lainaa
Cee

02.09.2009 klo 17.28

Muuten hyvä, tagman, mutta bändi ei halunnut uutta oopperalaulajaa. He hakivat tarkoituksella normaalimpaa ääntä. :)
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

02.09.2009 klo 18.02

Cee kirjoitti:
Muuten hyvä, tagman, mutta bändi ei halunnut uutta oopperalaulajaa. He hakivat tarkoituksella normaalimpaa ääntä. :)

Niin ja se oli minusta virhe. Nightwish kuulosti ennen paljon omaperäisemmältä.
lainaa
Cee

02.09.2009 klo 20.15

Syy tavallisen laulajan valintaan oli se, että bändin poikien mielestä Tarja oli omalla sarallaan niin hyvä, ettei toista yhtä hyvää olisi löydetty mistään. Bändi olisi kuulostanut joka tapauksessa erilaiselta jopa klassisella laulajalla.

Mitä tähän uutiseen tulee, niin Anette ei todellakaan ansaitse tuollaista kohtelua. Olen saanut hänestä pelkästään positiivisen kuvan ja minun mielestäni hän sopii bändiin paremmin kuin hyvin.
lainaa
jepso

02.09.2009 klo 20.52


Nightwishin laulajaksi olisi pitänyt valita se Vibeke Stene, josta joskus huhuttiinkin. En kyllä edes tiedä miltä mimmi kuulostaa, mutta googlatut kuvat vakuuttivat ;)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova