Tuorein sisältö

Thunderstonen laulajalle kenkää

30.08.2007 klo 15.19 | Luettu: 2247 kertaa | Teksti: Jouni Hirn

Euroviisukarsinnoissa toiseksi sijoittunut Thunderstone -yhtye on erottanut laulajan ja kosketinsoittajansa henkilökohtaisten syiden ja motivaation puutteen vuoksi. Laulaja Pasi Rantasen ja urkuri Kari Tornackin saappaisiin astuvat Tarotista tuttu Tommi Salmela sekä Stratovarius-yhtyeen värikäs kosketintaiteilija Jens Johansson.

Bändi tiedotti asiasta kotisivuillaan seuraavasti:

- Henkilökohtaisten syiden ja motivaation puutteen vuoksi päätimme yhteisesti, että bändin tulevaisuuden kannalta on parempi etteivät he jatka enää Thunderstonen riveissä. Päätös ei todellakaan ollut helppo kenellekään ja ajoitus vielä ehkäpä huonoin mahdollinen tulevan Euroopan-kiertueen vuoksi. Asiat puitiin hyvässä hengessä ja haluamme kiittää hemmoja mahtavista ja eritoten hauskoista hetkistä, jotka saimme kokea näiden seitsemän yhteisen vuoden aikana levyjä tehdessämme ja kiertäessämme!

Thunderstonen Euroopan -kiertue toteutuu suunnitellusti. Rundi alkaa Sveitsin Lenzburgista 27. lokakuuta ja päättyy 11.11. Hampuriin.

V2.fi | Jouni Hirn
< Jeesukseksi verhoutu... Sturm und Drang hypp... >

Keskustelut (1 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

30.08.2007 klo 21.58

Jaha, ei tule varmaan sitten tätäkään enää kuunneltua, ainakaan uutta tuotantoa. Wanha tuotanto oli käytännössä aika perussettiä, mutta laulajan äänen ansiosta jaksoin tätä jonkin verran kuunnellakin.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova