Tuorein sisältö

Paramore marraskuussa Suomeen

07.09.2009 klo 10.17 | Luettu: 2741 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Punkrockia ja popia yhdistelevä Paramore saapuu Suomeen marrakuussa. Konsertti toteutuu Helsingin Jäähallissa sunnuntaina 29. marraskuuta ja se on osa Paramoren laajempaa Euroopan-kiertuetta. Liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 11. syyskuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.

Yhtyeen vuonna 2007 julkaistu kakkoslevy RIOT! on myynyt yli kaksi miljoonaa kappaletta, bändi sai viime vuonna Grammy-ehdokkuuden Best New Artist -kategoriassa ja myös live-dvd The Final Riot! on myynyt kultaa Yhdysvalloissa. Paramore on päässyt lämmittelemään mm. Jimmy Eat Worldia ja No Doubtia sekä kiertänyt rock-klubeilla ja festareilla ympäri maailmaa. Menestyselokuva Twilightin soundtrackilla ollut Decode sekä RIOT!-levyn That’s What You Get, Crushcrushcrus, Halleluja ja Misery Business ovat nousseet valtaviksi kansainvälisiksi hiteiksi ja pitäneet Paramoren tiukasti radioiden soittolistoilla. Bändi palkittiin myös Suomessa YleX:n Tuorein 2008 -gaalassa vuoden ulkomaisena yhtyeenä ja vuoden parhaasta keikasta (Provinssirock 2008).

Viime vuodet hurjassa pyörityksessä ollut Paramore piti kuitenkin hieman keikkataukoa kirjoittaakseen ja nauhoittaakseen uuden albuminsa Brand new eyes. Levyn tuottajana toimi Grammy-palkittu Rob Cavallo, joka on aikaisemmin työskennellyt mm. Green Dayn ja My Chemical Romancen kanssa. Paraikaa radio- ja tv-kanavilla pyörivän ”Ignorance”-hitin tähdittämä ”brand new eyes” julkaistaan Suomessa 30. syyskuuta.

Uudella levyllä vaikuttaa Williamsin, kitaristi Josh Farron, rumpali Zac Farron ja basisti Jeremy Davisin rinnalla lisäksi virallisesti myös uusi kitaristi Taylor York, joka on tosin kiertänyt bändin kanssa jo vuodesta 2004.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Finntroll allekirjoi... Tampereella yksin la... >

Keskustelut (2 viestiä)

Semu

Rekisteröitynyt 03.09.2008

07.09.2009 klo 14.19

Jees, tätä odotellaan.
lainaa
Jees

08.09.2009 klo 15.59

Ei kiitos.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova