Tuorein sisältö

Rakkautta Jerusalemille, Riolle ja Shanghaille

14.09.2009 klo 03.20 | Luettu: 2083 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tunnettujen ja vähän tuntemattomampien ohjaajien lyhytelokuvista koostuvat teokset Pariisi, rakkaudella ja New York, I Love You saavat jatkoa. Tuottaja Emmanuel Benbihy on julkistanut elokuvan Jerusalem, I Love You.

Israelin pääkaupunki on tekijöiden sanoin tarinoiden aarreaitta osaaville ohjaajille. Kolme ohjaajaa tulee olemaan kotoisin Israelista, kolme Yhdysvalloista ja loput neljä edustavat muita kansallisuuksia. Monipuolisuus on sarjan tavoitteita, joten tarinat tulevat käsittelemään juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja, tai yleisesti kaikkia kansanosia, jotka kaupungissa majailevat. Pyhän kaupungin olemukseen kuuluva konflikti näkyy tapahtumien taustalla, mutta pääosassa ovat ihmiset. Elokuva pyrkii kertomaan, mitä jerusalemilaisille kuuluu tänä päivänä.

Ensin rakkautta tullaan vannomaan Shanghaille ja Riolle. Rio, I Love You valmistuu vuoden 2011 alussa, Shanghai, I Love You saman vuoden loppupuolella ja Jerusalem, I Love You vasta alkuvuonna 2012. Sarjasta käytetään nimeä Cities of Love.

New York, I Love You debytoi suuressa osassa maailmaa syksyn aikana. Ohjaajina ovat toimineet mm. Mira Nair, Shekhar Kapur, Natalie Portman ja Brett Ratner. Elokuvassa näyttelevät mm. Natalie Portman, Andy Garcia, Orlando Bloom, Hayden Christensen, Christina Ricci, James Caan, John Hurt, Shia LaBeouf ja Robin Wright Penn. Myös tuleviin elokuviin havitellaan nimekkäitä tähtiä.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pirates of the Carib... Tuore Alice In Chain... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova