Tuorein sisältö

Rumpali oli vähällä synnyttää lavalla Maija Vilkkumaan kiertueella!

21.09.2009 klo 11.36 | Luettu: 2801 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maija Vilkkumaan 10+10 -kiertue sai viikonloppuna varsinaisen huipentuman. Vilkkumaa on tien päällä yhdessä entisten bändiensä Hunajamelonien ja Tarharyhmän kanssa. Kiertueella kuullaan Vilkkumaata siis kolmen bändin tukemana.

Lauantaina Lahdessa viimeisillään raskaana ollut Hunajamelonit-rumpali Johanna Haapiainen uskaltautui vielä lauteille. Johanna pystyi hammasta purren soittamaan keikan loppuun, vaikka lapsi antoi jo merkkiä ulostulostaan.

- Hän soitti kuitenkin tehokkaasti ja hienosti koko setin, "biisi kerrallaan", kuten hän sanoi. "Nyt tuntuu kyllä ihan hirveeltä", hän sanoi glittermeikissään keikan jälkeen ja lähti autokyydillä ripeästi pois. Tarkoitus oli suunnata Helsinkiin, varmuuden vuoksi kuitenkin Päijät-Hämeen Keskussairaalan kautta, toteaa Maija Vilkkumaa kotisivuilleen lisätyssä viestissä.

Poikalapsi syntyi vain varttitunti myöhemmin Päijät-Hämeen keskussairaalassa! Jos bändi olisi heittänyt pari encorea, lapsi olisi syntynyt lavalle...

Myöhemmin asiasta kerrottiin myös keikkayleisölle, Maija Vilkkumaan soolokeikan aikana paikalle ehtinyt tieto julkistettiin iloisen Vilkkumaan toimesta.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Waltari jälleen ääne... Rammstein myytiin mi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova