Tuorein sisältö

Kanada palkitsi vuoden bändinä, media sensuroi yhtyeen nimeä!

23.09.2009 klo 13.41 | Luettu: 2505 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kanadan musiikkiteollisuus on jakanut Polaris Music Prize -pystit vuoden parhaalle bändille/albumille. Tällä kertaa palkinnon nappasi yllättäen riehakkaista keikoistaan tunnettu punk-hardcorebändi Fucked Up. Yhtyeen voitto lienee hienoinen yllätys, sillä mediat ovat joutuneet jopa sensuroimaan bändin räväkkää nimeä!

Esimerkiksi CBC kirjoitti bändin nimen muotoon F--ked Up artikkelissaan "Toronto's F--ked Up nabs $20K Polaris Music Prize".

Bändin nokkamies Damian "Pink Eyes" Abraham totesi juhlahuumassa, ettei bändi tuntenut aikaisemmin itseään jäseneksi kanadan musiikkiyhteisössä. Bändi ei ole pahemmin kiertänyt kotimaassaan eikä tunnustuksia ole aikaisemmin sattunut kohdalle. Niinpä jo ehdolle nimeäminen oli suuri asia. Aikaisemmin asiasta olisi voinut vain uneksia.

Bändin voitto on herättänyt myös kitkeriä kommentteja tyyliin "miksi kyseistä roskaa tuetaan julkisesti, Polaris Music Prize on menettänyt arvostuksensa".

Fucked Up - The Chemistry Of Common Life on siis Kanadan parasta antia vuonna 2009. Bändi ansaitsi kunnian lisäksi 20 000 dollarin palkintosumman.

Kuuntele näytteet Fucked Upin meiningistä bändin MySpace-sivuilta


(Kuva NME)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Madonna nappasi vuod... Jenkkisuosikki Creed... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova