Tuorein sisältö

Lihapullasadetta synkemmät tieteisfantasiat eivät jenkkeihin uppoa

28.09.2009 klo 13.10 | Luettu: 1795 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Cloudy With a Chance of Meatballs oli toistamiseen viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Kriitikoiden enemmistön mukaan huvittava animaatio on menestyksensä ansainnut.

Bruce Willisin tähdittämä, sijaiskehojen avulla elävästä yhteiskunnasta kertova Surrogates - sijaisrobotit oli katsotuin uutuus. Kaikkein kilteimmät kriitikot ovat puhuneet sujuvasta b-luokan popcorn-viihteestä. Ensimmäinen vakava tieteistoimintaelokuva ylistetyn District 9:n jälkeen on kuitenkin paluu hätäisesti punottuihin juonikuvioihin ja kaavamaisiin toimintakohtauksiin.

80-luvun musikaalin uusi versio Fame yritti vedota Idolsin ja High School Musical -sarjan avulla unelmoivaan sukupolveen. Lipputuloista ja kriitikoiden mietteistä päätellen uutuus on unohdettu viikon sisällä, kuten myös sen nuori tähtiä näyttelevä kokoelma nuoria näyttelijöitä.

Ensi-iltansa sai myös avaruusalukseen sijoittuva tieteiskauhuelokuva Pandorum. Arvostelumenestys on jäänyt Surrogatesin tasolle: päähenkilöt näyttävät vakavaa naamaa, ihmiskunnan kohtalo on vaakalaudalla ja sci-fin ystävät voivat valita kehnompaakin ajanvietettä. Omaperäiseksi tai erityisen laadukkaaksi Pandorumia ei ole erehdytty luulemaan.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Cloudy With a Chance of Meatballs 24,6 milj. $ (60,0 milj. $)
2. Surrogates - sijaisrobotit (Surrogates) 15,0 milj. $ (15,0 milj. $)
3. Fame 10,0 milj. $ (10,0 milj. $)
4. Ilmiantaja! (The Informant!) 6,9 milj. $ (21,0 milj. $)
5. I Can Do Bad All by Myself 4,8 milj. $ (44,5 milj. $)
6. Pandorum 4,4 milj. $ (4,4 milj. $)
7. Love Happens 4,3 milj. $ (14,7 milj. $)
8. Jennifer's Body 3,5 milj. $ (12,3 milj. $)
9. 9 2,8 milj. $ (27,1 milj. $)
10. Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds) 2,7 milj. $ (114,5 milj. $) - arvostelu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Absoluuttinen Nollap... Oasis-kitaristi vaih... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova