Tuorein sisältö

Yhdysvaltojen katsotuimmat elokuvat 31.8.-2.9.

03.09.2007 klo 08.54 | Luettu: 1306 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Yhdysvalloissa vietetään tänään "duunarin päivää" (labor day), joten viikonloppu on käytännössä päivää pidempi. Alla kuitenkin katsotuimpien lista perjantaista sunnuntaihin, kuten tapana on.

Tarvitseeko nykyaikaisten teinipuukkohippasten isä Halloween uuden version? Yleisölle ohjaaja Rob Zombien kovasti haukuttu pätkä ainakin kelpasi, jopa paremmin kuin mikään leffa aiemmin "duunariviikonloppuna". Tuloksen pistänee oikeisiin raameihin murunen triviatietoa: alkuperäisen klassikon edellinen jatko-osa Halloween: Resurrection keräsi Yhdysvaltojen markkinoilla kaiken kaikkiaan vain hitusen yli 30 miljoonaa.

Toinen laajan levityksen ensi-ilta Balls of Fury ei selättänyt edes monen viikon ikäistä Superbadia, joka taisteli teoriassa samasta yleisöstä. Kreisikomedia kertoo entisestä pöytätennismestarista, jonka FBI palkkaa soluttautumaan vaaralliseen alamaailman turnaukseen. Arvosteluista päätellen elokuvan slogani "a huge comedy with tiny balls" on tulkittava siten, että Hollywood yrittää kerätä sympatiapisteitä myöntämällä avoimesti syytävänsä rekkalasteittain rahaa pallittomille elokuvantekijöille.

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Halloween 26,5 milj. $ (26,5 milj. $)
2. Superbad 12,2 milj. $ (89,0 milj. $)
3. Balls of Fury 11,6 milj. $ (14,6 milj. $)
4. Medusan Sinetti (The Bourne Ultimatum) 10,2 milj. $ (199,6 milj. $)
5. Rush Hour 3 8,6 milj. $ (120,4 milj. $)
6. Mr. Bean Lomailee (Mr. Bean's Holiday) 5,9 milj. $ (18,9 milj. $)
7. The Nanny Diaries 5,1 milj. $ (15,3 milj. $)
8. Death Sentence 4,2 milj. $ (4,2 milj. $)
9. War 3,6 milj. $ (16,5 milj. $)
10. Tähtisumua (Stardust) 3,0 milj. $ (31,0 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pantera.com -domaini... Game ja Timbaland sa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova