Saw VII ottaa 3D:n kuolemanvakavasti

15.10.2009 klo 23.47 | Luettu: 4119 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kauhuleffaa Saw VI ei tulla monessa suomalaisessa teatterissa näkemään, mutta ehkä faneilla on parempi tuuri ensi vuonna, sillä kolmiulotteinen kökkökauhu on muotia Suomessakin (haukuttu The Final Destination 3D saapuu maahan ensi viikolla).

Saw VII tulee olemaan "aidosti kolmiulotteinen", eli elokuva kuvataan kolmiulotteisena, jolloin efektin pitäisi olla yhtä vakuuttava kuin tietokoneanimaatioissa. Mikä tahansa elokuva voidaan kääntää kolmiulotteiseksi kuvausten jälkeen: muun muassa G-Force - miniagentit ja tuleva Piranha 3D olivat tavallisia leffoja ennen jälkikäsittelyä. Moista tekniikkaa kritisoidaan toisinaan luonnottomaksi.

Saw-tuottaja Mark Berg selittää, että lavasteet ja sarjan tavaramerkkinä toimivat ansat jo suunnitellaan siten, että Saw VII todella hyötyy syvyysvaikutelmasta. Monia tapahtumia tullaan seuraamaan uhrien silmien takaa ja jotkut asiat hyökkkäävät katsojan silmille. Tuottaja mainitsee esimerkkinä, että osan V heiluriansa olisi näyttänyt komealta 3D:nä.

Lähde: Bloody Disgusting

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Zero Nine lämmittää ... KISS pullistelee Eur... >

Keskustelut (1 viestiä)

Polttopullo

16.10.2009 klo 02.15

Eli perus DVD-kokemus on sitten vielä astetta köyhempi. No, pitää kait käydä sitten teatterissa väijymässä tuo.

Kirjoita kommentti

26517

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova