Tuorein sisältö

Villi huhu uudesta Tähtien sota -trilogiasta

22.10.2009 klo 10.18 | Luettu: 5710 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

3D-elokuvista blogaamiseen keskittynyt MarketSaw esittelee villin huhun, joka sivuston mukaan tulee lähteeltä, jolla kontaktit ovat kunnossa. Huhun mukaan George Lucas tahtoo kuvata uuden Tähtien sota -trilogian kolmiulotteisena, mikäli James Cameronin Avatar osoittautuu menestykseksi, eli toisin sanoen, mikäli 3D-elokuva lyö itsensä läpi.

Huhu pysyy jotenkuten uskottavuuden rajoissa. Lucas on aiemmin inttänyt, että tarina on kerrottu, mutta toisaalta tarina jatkuu animaatiosarjassa The Clone Wars ja tulevassa näytellyssä tv-sarjassa. 3D-versiot aiemmista elokuvista ovat alustavasti suunnitteilla (huhu tekee eron uusien versioiden ja uusien elokuvien välille). Lucas myös on tunnetusti teknologiauskovainen: mies alkoi puuhastella edellisen trilogian parissa vasta, kun tietokonetehosteet olivat saavuttaneet tietyn tason.

Huhun mukaan Lucas ei aio ohjata, vaan tuottaa. Huhun vähemmän uskottavina piirteinä mahdollisiksi ohjaajiksi nimetään Lucasin ystäviä, kuten kiireinen Steven Spielberg ja Francis Ford Coppola, joka nauttii vanhoilla päivillään pienten elokuvien ohjaamisesta.

Ain't It Cool News kysyi asiaa Lucasfilmiltä ja sai kieltävän vastauksen. Sivusto ei useimpien muiden tapaan usko huhuun, mutta muistuttaa, että Lucasfilm tapaa (muiden studioiden tapaan) kieltää todenmukaisetkin huhut viimeiseen asti ennen virallista tietoa.

Lähteet: MarketSaw, Ain't It Cool News

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lisätietoja Metallic... Scorpionsin uusin va... >

Keskustelut (5 viestiä)

Anon532432

22.10.2009 klo 12.36

"tulevassa näytellyssä tv-sarjassa."

Mitä mitä?
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

22.10.2009 klo 12.38

Anon532432 kirjoitti:
"tulevassa näytellyssä tv-sarjassa."

Mitä mitä?
Ollut tuloillaan jo vuosia. http://en.wikipedia.org/wiki/Star_Wars_live-action_TV_ser


Jotenkin näihin Tähtien Sotien eri muotoihin alkaa olla jo vähän turtunut. Kolmen ensimmäisen leffan ja parin mainion pelin jälkeen SW-universumi on alkanut tukea inflaatioteoriaa. Tähtien Sotaa siellä täällä, sotaa valuu nenästä syksyisellä säällä.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

22.10.2009 klo 12.53

Kyllä se on Star Warsin kulta-aika on vasta nyt tullut. Clone Wars -animaatiosarjasta on vaikea pistää paremmaksi, mutta onhan kyseessä sentään George Lucas.
lainaa
Rautamaha

Rekisteröitynyt 20.12.2008

22.10.2009 klo 15.10

Mirr5 kirjoitti:
Kyllä se on Star Warsin kulta-aika on vasta nyt tullut. Clone Wars -animaatiosarjasta on vaikea pistää paremmaksi, mutta onhan kyseessä sentään George Lucas.


Ja minä en saisi.
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

22.10.2009 klo 22.30

Tv sarja kiinnostaisi. Vihaan sitä animoitua.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova