Tuorein sisältö

Tähkä, Röyhkä ja Paula Koivuniemi esittävät onnen lauluja

12.11.2009 klo 16.43 | Luettu: 2120 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Eilen julkaistu Onnen Laulut on kokonaisuus suomalaisten rakastamia onnellisia kappaleita. Levylle on koottu Helsingin Sanomien juttusarjan ja äänestyksen perusteella suomalaisten valitsemia Onnellisia Lauluja. Onnen Laulut on kuultavissa livenä Tavastia-klubilla tiistaina 15.12.

Illan aikana Tavastialla kuullaan mm. Lauri Tähkän ja Paula Koivuniemen letkeä tulkinta Kulkuri ja Joutsen -kappaleesta, Kauko Röyhkän versio iki-ihanasta Aamusta sekä Kristiina Wheelerin groovaava Tiina menee naimisiin. Lisäksi Tavastian lavalla kuullaan Romanssi Mikko von Hertzenin tapaan ja Chisun tulkitsemana Kellä kulta, sillä onni. Lauri Tähkän Itkisitkö onnesta- revittely kuuluu yhtälailla illan Onnen Lauluihin. Onnea lisäävät Tommy Lindgrenin Käyn ahonlaitaa –ralli, Vesterisen Ihmisten edessä sekä Puppa J:n valloittava versio Matkalaulusta. Artisteja tahdittaa Antti Lehtisen ja Joel Melasniemen Hyvän Toivon Orkesteri.

Konsertin tuotto, mukaan lukien Tiketin palvelumaksut, ohjataan Veikko Hurstin perustaman Laupeudentyö yhdistyksen perinteiseen vähäosaisten Joulujuhlaan Helsingin Kisahallilla jouluaattona.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nylon Beat -Jonna la... Slayerin tuoreen lev... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova