Tuorein sisältö

Koira sähläsi Kotiteollisuuden pikkulevyn biisijärjestyksen, Kuollut kävelee kauppoihin

24.11.2009 klo 10.50 | Luettu: 3609 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kuka lopettaisi Brutus-koiran? Kerberoksen mainetta nauttiva pahansisuinen piski pitäisi vihdoin ja viimein saada vastuuseen teoistaan. Tätä mieltä lienevät ainakin Maj Karma, jonka Salama -levyn äänitykset hurtta söi vuosi sitten muina koirina. Nyt Brutuksen hyökkäyksen kohteeksi on joutunut Kotiteollisuus, jonka Kuollut kävelee -ep:n alkuperäinen masteri katosi pedon suihin ilman mausteita. Yhtyeen rahastonhoitaja sekä basisti Janne Hongisto, mitä oikein tapahtui?

- Se oli aivan normaali masterointikeikka. Masteroijamme Mika Jussila sai levyn valmiiksi ja jätti sen Finnvoxin kahvilaan, josta pyörätuolilähetin oli määrä hakea se ja toimittaa levy-yhtiöömme Hämeentielle. No, siinä välissä Brutus oli kuin taikaiskusta ilmestynyt Finnvoxin käytäville ja sittenhän se pahis hotki jo levyä kitaansa. Näytti maistuvan, ainakin Hynysen mukaan, joka oli maannut sammuneena kahvion sohvalla ja herännyt helvetilliseen rouskutukseen. Mitään ei ollut tehtävissä, levy oli mennyttä. Jussila ja Hynynen tekivät hätäpäissään ja kiireissään uuden masterin ja siinä rytäkässä biisit menivät väärään järjestykseen.

Kyseessä on siis todellinen harvinaisuus, sillä ep+dvd:stä tehdään vain 5000 kappaleen painos ja nyt siis vielä ylimääräisenä bonuksena paketin kansissa oleva biisijärjestys on eri kuin itse levyllä.

Toisen version tapahtuneesta tarjoaa Kotiteollisuuden kotisivut. Pikkulevyn julkaisu siirtyi "tuotantoteknisistä syistä". Tosin KT:n sivutkaan eivät kerro muita hätävalheita biisijärjestyksen sotkemiselle.

Joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta Kotiteollisuuden Kuollut kävelee ep+dvd on kaupoissa huomenna keskiviikkona 25.11.2009. Aamen.

Ep:n sisältö:
1. Loveen langennut (single edit)
2. Poissaolevalle ystävälle
3. Jäälintu
4. Hunninkolla
5. Isä meidän (live)
6. Ukko perkele (live)
7. Minä olen (live)
8. Satu peikoista (live)

DVD:
Musiikkivideot:
1. Mahtisanat
2. Taivas tippuu
3. Pää kylmänä
4. Taivaankaunis



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Povipommi tyrmäsi ko... Talent- tähti myy en... >

Keskustelut (1 viestiä)

kuollut_konttaa

24.11.2009 klo 21.34

Kotiteollisuudelta taas samanlainen "rahat pois tyhmiltä faneilta" ep+dvd kuten kummitusjunakin oli. Vähän uutta ja levyntäytteeksi vanhojen biisien liveversioita. Laitetaan samaan pakettiin dvd jossa muutama musiikkivideo ettei rahastus paistais niin pahasti läpi.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova