Tuorein sisältö

Herra Ylppö jatkaa reality rockin parissa

03.12.2009 klo 09.10 | Luettu: 2113 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maj Karmasta tuttu Herra Ylppö palaa sorvin ääreen. Herra Ylppö & Ihmiset julkaisevat toisen albuminsa nimeltään Pojat ei tanssi tammikuun 22. päivä. Albumin ensimmäinen single on albumin nimikkokappale eli Pojat ei tanssi sai ensisoittonsa tänä aamuna YleXllä.


- Eihän se ole mies eikä mikään, joka ei keksi omaa musiikin alalajia. Ville Valo keksi Love Metalin. Minä jatkan Reality Rockin lanseeraamista.

- Kutsuisin tätä suomenkieliseksi indierockiksi, jota ei juuri ole aiemmin tehty. Tarkoitan siis musiikkisuuntausta, joka on jo pitkään inspiroinut minua. Onhan indien alkuperäinen merkitys vähän toinen. Jo edellisellä Sata Vuotta -levyllä minua kiinnosti jonkun tuoreen musiikillisen kulman tuominen suomenkieliseen rockiin.Tämä ajatus jatkuu edelleen. Toki mukana on ripaus 70-lukuista groovea. Luonnollinen bändisointi on tärkeä. Olen erittäin tyytyväinen yhtyeen svengaavuuteen je sen soundiin. Sanoituksissa olen palannut omalle alueelleni eli yksilön tuntojen kuvaajaksi.


Useiden kappaleiden sävellystyössä on ollut mukana Herra Ylpön lisäksi Hamid Moeini ja Jami Westergård. Sanoituksista vastaa Ylppö. Kokoonpano on seuraava: Herra Ylppö (laulu), Hamid Moeini (kitara), Jami Westergård (basso), Jukka ”Kosmo” Kröger (rummut), Joona Kukkola (koskettimet), Janne Halmkrona (kitara), Rauli ”Rake” Eskolin (tuotanto).

Herra Ylppö & Ihmiset julkaisi debyyttilevyn Sata vuotta helmikuussa 2008. Albumi meni tuolloin suoraan virallisen albumilistan ykköseksi ja myi saman vuoden syksynä kultaa. Herra Ylppö & Ihmiset voittivat Vuoden debyyttialbumin Emma-patsaan.

Ihmiset keikoilla;

• 26.2.2010 – Virgin Oil Co, Helsinki
• 01.3.2010 – Bepop, Holiday Club, Saariselkä
• 04.3.2010 – 45-Special, Oulu
• 05.3.2010 – West Coast Bar, Kokkola
• 06.3.2010 – Konsta, Kaustinen
• 12.3.2010 – Club B-52, Ähtäri
• 13.3.2010 – Stadium, Kokemäki
• 19.3.2010 – Kellari / Karjalantalo, Joensuu
• 20.3.2010 – Henry’s Pub, Kuopio
• 25.3.2010 – Bar Kino, Pori
• 26.3.2010 – Lutakko, Jyväskylä
• 27.3.2010 – Radio Rock Risteily, Helsinki
• 01.4.2010 – Bar 54, Forssa
• 02.4.2010 – Bar Totem, Lappeenranta
• 03.4.2010 – Rockin’ Hood, Salo
• 09.4.2010 – Yo-Talo, Tampere
• 10.4.2010 – Rytmikorjaamo, Seinäjoki
• 17.4.2010 – Osmantupa, Eura
• 23.4.2010 – Bar Hovi, Rauma
• 24.4.2010 – Old Texas, Kaarina
• 30.4.2010 – Kantri, Kauhava
• 07.5.2010 – Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki
• 08.5.2010 – Tavastia, Helsinki
• 12.5.2010 – Ravintola Puikkari, Kuopio
• 21.5.2010 – Klubi, Turku
• 22.5.2010 – Puustelli, Alavus
• 27.5.2010 – On the Rocks, Helsinki
• 05.6.2010 – Night Factory, Harjavalta

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Älä runkkaa tälle uu... AC/DC, Megadeth ja M... >

Keskustelut (1 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

05.12.2009 klo 00.52

Love metalhan ei ole genre :D eikä edes metallia.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova