Tuorein sisältö

DBTL-lippuja talviennakossa, ensimmäiset nimet julkistettu

09.12.2009 klo 18.19 | Luettu: 1830 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen vanhin kaupunkifestivaali Down By The Laituri julkistaa osan ensi kesän ohjelmastaan ja laittaa kaksi pääestradinsa iltaa ennakkomyyntiin yhdessä ja erikseen.

Perjantaina 30.7. 2010 Pääteltassa esiintyvät mm. Suomen ehdoton lista- ja keikkajyrä Lauri Tähkä Elonkerjuineen sekä perusturkulainen veljespari Matti ja Teppo. Lauantaina 31.7. teltassa nähdään mm. perinteiset DBTL-suursuosikit Paula Koivuniemi ja Dingo sekä ysärihittien hehkussa lämmittelevät ex-Bogart -mies Ressu Redford & Jussi Rainio (Neon2). Molempien päivien osalta ohjelma täydentyy talven mittaan.

- Kun viikonlopulle oli kasassa hyvät ankkurit, mikään ei estänyt avaamasta ennakkomyyntiä joulumarkkinoille ja alkutalvelle. DBTL:n ohjelma on muutoinkin hyvässä mallissa ja lisää mukavaa kerrottavaa saataneen piankin. Olemme hankalasta taloustilanteesta huolimatta onnistuneet myös saamaan lisää merkittäviä yhteistyökumppaneita, toteaa tapahtuman ohjelmistosta vastaava Kari Rantala.

Liput maksavat 30 euroa per päivä. Lisäksi myyntiin avataan rajoitettu erä pe-la yhteislippuja hintaan 50 euroa, joiden myynti jatkuu enintään tammikuun loppuun saakka. Myynti on käynnissä valtakunnallisesti Lippupalvelun lippukaupoissa, verkkokaupassa ja puhelinmyynnissä. Pääteltan ikäraja on 18 vuotta.


DBTL PÄÄTELTTA 2010

pe 30.7. 2010
Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Matti ja Teppo
Maija Vilkkumaa
30e, K18v
Pe-la yhteislippu 50e (rajoitettu erä, enintään 31.1. 2010 saakka)
Lisäykset todennäköisiä ja muutokset mahdollisia!

la 31.7. 2010
Paula Koivuniemi
Dingo
Ressu Redford & Jussi Rainio - Ysärihitit
30e, K18v
Pe-la yhteislippu 50e (rajoitettu erä, enintään 31.1. 2010 saakka)
Lisäykset todennäköisiä ja muutokset mahdollisia!

V2.fi | J.A. Kaunisto
< James Cameron suunni... Kädetön elokuva... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova