Tuorein sisältö

Ei vampyyreja Vlad Dracula -elokuvaan

10.12.2009 klo 22.28 | Luettu: 5187 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Twilight-talo Summit Entertainmentin julkistamassa elokuvassa Vlad ei nähdä vampyyreja. Tyylitelty toimintaraina kertoo Valakian ruhtinaasta Vlad Draculasta ("Vlad lohikäärmeen/paholaisen poika"), jonka legenda inspiroi kirjailija Bram Stokeria luomaan kuuluisan vampyyrin Draculan.

Kirjoittaja Charlie Hunnam kiinnostui Romanian kansallissankarista matkusteltuaan maassa, ja hänelle se oli jämpti, ettei vampyyreja ilmesty käsikirjoituksen myöhempiinkään versioihin. Hunnam tahtoo leffan olevan uskollisempi historialle kuin mitä oli hitti 300, jonka tyyliä Vlad mukailee. Hunnam mainitsee elokuvan toiseksi esikuvaksi Braveheartin.

Vlad kertoo ruhtinaan noususta valtaan ja sodasta Eurooppaa vaanivia ottomaaneja vastaan. Liikanimen Vlad seivästäjä ansainnut setä on keskiaikaisen kidutuksen tunnetuimpia symboleita. Hunnam on koettanut tehdä Vladista seuraamiskelpoisen päähenkilön keskittymällä miehen itsensä kokemiin vääryyksiin: Vladin isä murhattiin, ottomaanit yrittävät kääntää hänet muslimiksi käyttääkseen häntä nukkehallitsijana, hän vietti aikaa maanpaossa ja vankeudessa, ja joutui nousemaan valtaistuimelleen väkivalloin.

Hunnam tahtoisi saada päärooliin Colin Farrellin.

Lähde: Entertainment Weekly

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Katso kauhuleffan [R... Axl Rose hyökkäsi/jo... >

Keskustelut (4 viestiä)

Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

10.12.2009 klo 22.29

Colin Farrell ei nappaa mutta aihe on hellvetin hyvä ja vähän käsitelty ihan noin historialliselta näkökannalta.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.12.2009 klo 22.33

Heimdall kirjoitti:
aihe on hellvetin hyvä ja vähän käsitelty ihan noin historialliselta näkökannalta.


Näin on. Joku hyvällä maulla varustettu ohjaaja saisi tästä hepusta aikaan jotain erinomaisen eeppistä, mutta katson viihteellisenkin Vlad-leffan mieluummin kuin taas jonkun pirun pellefilmin johon on pultattu Stokerin aikansa elänyt pellehermanni.
lainaa
Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

11.12.2009 klo 00.29

Voipi olla jopa ihan hyvä. Saatan mennä kattomaan...
lainaa
love_not_hate

11.12.2009 klo 01.02

Höh, onhan Valdista jo tehty montakin elokuvaa, ja pari ihan kelvollistakin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova