Tuorein sisältö

Rautamies lentelee ja liekittää nyt virallisesti

10.09.2007 klo 15.31 | Luettu: 2847 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Iron Manista, eli yhdestä ensi kesän isoimmista elokuvista esiteltiin liikkuvaa kuvaa jo Comic-Conin aikaan, mutta kyseistä materiaalia ei ollut tarkoitettu suurelle yleisölle saatikka nettiin, minne se vuosi. Pitkälti samat pätkät on nyt leikattu HD-laatuiseksi (mutta vähemmän rankaksi) traileriksi, jonka löytää täältä.

Elokuvan kunniaksi on sanottava, että aina mainio Robert Downey Jr. näyttää nauttivan teollisuuspohatan ja keksijän Tony Starkin roolista ja että Rautamiehen puku on kuin suoraan sarjakuvista. Mitä tulee kaikkeen muuhun... jääkäämme odottamaan paljastavampia trailereita.

Jon Favreaun mukaan elokuvan pahis on Mandariini (ei sukua appelsiinille), jota ohjaaja on kuvannut Sormusten Herra -Sauronin tapaiseksi taustavaikuttajaksi, eikä fyysiseksi vastustajaksi. Sääli tämäkin.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Michael Jacksonin uu... Poliisi haluaa jutel... >

Keskustelut (3 viestiä)

RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.09.2007 klo 19.19

Lyhyesti ja ytimekkäästi: tyylikästä. Tämä tulee varmasti rokkaamaan kovasti.
lainaa
mikron

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.09.2007 klo 10.10

Aivan loistava valinta vastustajaksi kyllä. Näitä uutisia / arvosteluja ei vain ikinä kannattaisi kirjoittaa semmoisten jotka eivät ole ahmineet nuoruudessaan tarvittavaa taustatietoutta (tässä tapauksessa lukeneet kuutiometreittäin Marveleita).

Kuten kauan sitten lähimenneisyydessä Kainuun sanomissa eräs arvostelija tunnusti ettei pidä scifista, ja sitten meni arvostelemaan uusimman Star Trekin "typerää yliluonnollista" .. pistää vihaksi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mandarin_(comics)

"The Mandarin is a Marvel Comics supervillain and archenemy of Iron Man" Nuff said.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.09.2007 klo 14.14

mikron kirjoitti:
Näitä uutisia / arvosteluja ei vain ikinä kannattaisi kirjoittaa semmoisten jotka eivät ole ahmineet nuoruudessaan tarvittavaa taustatietoutta (tässä tapauksessa lukeneet kuutiometreittäin Marveleita).


Ainakin siinä mielessä kannattaisi, ettei MEITÄ Marvel-faneja riitä aivan jokaiselle sivustolle/lehteen, ja kyseessä on aika suuren luokan elokuva, joka tarvitsee näkyvyyttä, jotta taviksetkin kiinnostuisivat...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova