Tuorein sisältö

Black Label Society julkaisee viimein uutta

26.01.2010 klo 14.27 | Luettu: 3835 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Roadrunner International on kiinnittänyt uudelleen talliinsa legendaarisen kitaristin Zakk Wylden Black Label Societyn ja tulee julkaisemaan Euroopassa yhtyeen seuraavan studioalbumin kesällä 2010.

Yli 20-vuotta kestänyt ura Ozzy Osbornen bändissä teki Wyldesta tunnetun keppimiehen.

Ozzyn kanssa soittaessaan, Wylde sai päähänsä idean perustaa yhtyeen nimeltä Black Label Society. Perustamisestaan eli vuodesta 1998 lähtien yhtye on julkaissut seitsemän studioalbumia, joita on myyty 1,5 miljoonaa kappaletta ja yhtye tunnetaan kaikkensa antavana live-esiintyjänä.

Tammikuussa 2010 Wylde ja Black Label Society ovat valmistautuneet valloittamaan uuden vuoren huipun alkukesästä 2010 julkaistavalla levyllään. Äänitykset alkavat helmikuussa.

- Levy tullaan äänittämään kotistudiossani ja se takaa uskomattomat mahdollisuudet biisien tekemiselle. Silloin kun inspiraatio iskee, pääsen samantien tallentamaan ne ja jälkityöstöä voin tehdä koska vain. Olen innoissani myös Euroopan yhteistyöstä Black Label -veljien ja -siskojen kanssa Roadrunnerilla. He tekevät kaikkensa aina määrätietoisesti ja armotta kuten me Black Label Societyssä, toteaa Wylde.

Bändin edellinen studioalbumi Shot to Hell on vudoelta 2006.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kolme metallilegenda... Saw ja Paranormal Ac... >

Keskustelut (3 viestiä)

Jeba

26.01.2010 klo 14.56

Tätä odotellessa.. :P
lainaa
-Zeppo-

26.01.2010 klo 15.03

Toivottavasti nyt vaan tekisivät oikeasti hyvää musaa... kaksi viimeistä levyä kun on olleet vähän mitä sattuu. Toivotaan parasta! SDMF & Brewtality forever!!
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

26.01.2010 klo 16.41

Hellyyttävää tuo "Silloin kun inspiraatio iskee, pääsen samantien tallentamaan ne--" :)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova