Tuorein sisältö

Christopher Nolan puhuu Batmanista ja Teräsmiehestä

11.03.2010 klo 12.40 | Luettu: 5226 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kuten useimmat DC Comics -fanit tahtoivat kuulla, Christopher Nolan on kätyreineen mukana sekä kolmannen Batmanin että uuden Teräsmiehen luomisprosesseissa.

Tuoreessa haastattelussa Nolania kuvaillaan Teräsmiehen tuottajaksi, sekä oppi-isäksi ohjaajalle, jota ei olla vielä nimetty. Nolan ei vahvista, että hän ohjaa kolmannen Batmanin, mikä johtunee siitä, että hän työskentelee yhä tieteiselokuvansa Inception parissa ja neuvottelut ovat kesken.

Nolanin veli Jonathan Nolan on kirjoittamassa kolmatta Batmania. Christopherin mukaan luvassa on niin eeppinen tarina kuin toivoa sopii. Elokuvaa ajatellaan trilogian päätöksenä, joten tarinaa ei paisutella ainakaan jatkoa ajatellen. Nolanin mukaan tämä on oleellista ja luomisprosessin kannalta avuliasta, koska asiat eivät voi jatkua loputtomiin muualla kuin sarjakuvissa. Henkiin jääneet hahmot näyttelijöineen palaavat. Nolan pitää tuttua tiimiä houkuttelevimpana syynä jatkaa sarjan parissa.

Kysymykselle siitä, jatkaako sarja "realististen" konnien linjalla, Nolan pudistelee päätään, mikä tarkoittanee tässä yhteydessä vain sitä, ettei mies paljasta mitään. Pahis ei ole ainakaan Mr. Freeze, Nolan suostuu kertomaan.

Nolan ilmoittaa itsevarmana, että uusi Teräsmies-tarina on fantastinen ja että tiimi uskoo osaavansa tehdä sen oikein aiemman kokemuksen perusteella. Tarinasta vastaa Nolanin/Nolanien ohella Batman-kynäilijä David S. Goyer. Aiempia puheita siitä, että elokuvan nimi olisi Man of Steel ja että siinä esiintyisi Lex Luthor ja Brainiac, ei vahvisteta.

Lähde: LA Times Blog

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Saksalainen metallil... Musiikki liiketoimin... >

Keskustelut (3 viestiä)

pera

11.03.2010 klo 16.16

Koska tulee peräsmies-elokuva?
lainaa
Jeredk212

Rekisteröitynyt 22.02.2010

11.03.2010 klo 16.41

pera kirjoitti:
Koska tulee peräsmies-elokuva?


huomenna
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

11.03.2010 klo 19.25

pera kirjoitti:
Koska tulee peräsmies-elokuva?
Ikävältä näyttää kun elokuvasäätiöltä saadut apurahat meni radioaktiiviseen hernekeittoon.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova