Tuorein sisältö

Apinoiden planeetan erikoiselle jatko-osalle ohjaaja

12.03.2010 klo 19.15 | Luettu: 1705 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Caesar on esiosa Apinoiden planeetalle, uusi versio sen jatko- ja esiosasta, ja/tai sarjan kolmas ensimmäinen osa - kukin valitkoon mieleisensä vaihtoehdon. Kuolleeksikin kertaalleen julistettu projekti on etenemässä. Ohjaajaksi on palkattu Rupert Wyatt, jonka esikoisohjaus The Escapist on saanut tunnustusta Iso-Britanniassa.

Elokuvan uusi nimi on Caesar: Rise of the Apes. Tähän tietoon teosta käsitelläään nimenomaan esiosana 60-luvun tieteisklassikolle. Tarina kertoo apinoiden parissa työskentelevästä tiedemiehestä, joka yrittää löytää lääkkeen Alzheimerin tautiin. Vaikka projekti lopetetaan, mies jatkaa tutkimuksia älykkäällä apinalla nimeltä Caesar, josta on tuleva apinoiden vastarintaliikkeen johtaja. Apinoista tekee älykkäitä virus, joka myös muuttaa niiden ulkomuotoa.

Caesar mukailee alkuperäisen elokuvan yksityiskohtia ja lainaa asioita myös elokuvasta Apinoiden planeetan valloitus, joka kertoi vastaavan tarinan.

Muistin virkistykseksi: myös Superman Returns oli käytännössä 70-luvulla alkaneen Teräsmies-sarjan kolmas osa, vaikka elokuvat Teräsmies III ja Teräsmies ja uhka auringosta ovat olemassa.

Lähde: CHUD

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Uniklubi tuo kesällä... Krapulaisen aamun ko... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova