Tuorein sisältö

Eläkeläisten leiristä kajahtaa Kumikameli numero 13

17.03.2010 klo 12.29 | Luettu: 4141 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kumikameli viettää 25. taiteilijajuhlavuotta ja julkaisee 13:nnen studioalbumin...

Kumikameli on tunnettu jo pitkään suomenkielisen punkrockin omaperäisenä ja kosiskelemattomana tulkkina. Koko kansan tietoisuuteen yhtye nousi sivuprojektinsa Eläkeläisten kautta alkuvuodesta 2010 Eläkeläisten ollessa Suomen Euroviisukarsintojen ennakkosuosikkeja.

Toukokuun 12. päivä julkaistavalla Voima ja Kunnia -pitkäsoitolla Kumikameli ottaa askeleen poispäin hard coren synkimmästä ytimestä. Koponen kertoo yhtyeen astuneen studion suojissa pois turvavyöhykkeeltään. Tämä kuuluu monin tavoin myös tulevan albumin soinnissa. Mukana on entistä rikkaampaa instrumentaatiota: puhallin- ja jousisektion lisäksi studiossa on vieraillut eläinkunnan edustaja kissa Aune Mäki 20v sekä teollista ambienssia luomassa ollut Rättisitikka 2CV Eldoraato vuosimallia 1961.

Tuotannosta on vastannut luottomies Kimmo Perkkiö yhteistyössä orkesterin kanssa. Puhallin- ja jousisovitusten takana on Yari Knuutinen, joka saatiin houkuteltua myös taustalaulukööriin ja kellopelitaiteilijaksi.

Kumikameli perustettiin vuonna 1985 Joensuussa. Aktiivisena yhtye on ollut varsinaisesti vuodesta 1986. Vuosien varrella jäsenistö on vaihtunut muutamaankin otteeseen. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Koposen lisäksi rumpali Hannu Lajunen ja kosketinsoittajana Petteri Kukkonen, joka vaikuttaa tänä päivänä Koposen rinnalla Eläkeläisissä. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Koposen lisäksi rumpali Olli-Matti Wahlström, kitaristi Jussi Musikka ja basisti Jouni Vento, Eläkeläismiehistöä hänkin.

Kumikameli:

Jarmo ”Toppo” Koponen - laulu, kitara, kosketinsoittimet
Jussi Musikka - kitara
Olli-Matti Wahlström - rummut
Jouni Vento - basso

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Varo - erittäin tark... Kuva Dwayne Johnsoni... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova