Tuorein sisältö

Alkuperäinen Haamujengi-ohjaaja tahdotaan pihalle?

19.03.2010 klo 02.04 | Luettu: 1469 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Columbia Pictures ja äitifirma Sony eivät tahdo, että Ivan Reitman ohjaa kolmannen Haamujengin. Tämä tuoreimman tiedon mukaan on Reitmanin aikomus, joten jatko-osa saattaa olla vaikeuksissa, kuten Bill Murray on ennustanut tasaisin väliajoin.

Reitmanin kaksi ensimmäistä osaa olivat hittejä ja ensimmäinen on klassikko, joten missä mättää? Syitä on listaksi saakka: Lastentarhan kyttä, Junior, Isänpäivä, Kuusi päivää seitsemän yötä, Evolution ja My Super Ex-Girlfriend. Reitmanin ainoa tunnustettu onnistuminen sitten 80-luvun on Oscar-ehdokkuudella kruunattu komedia Dave.

Reitmanilla ja tähtikolmikolla Murray, Dan Aykroyd ja Harold Ramis on oikeus upottaa kolmas Haamujengi, mikäli he eivät ole projektiin tyytyväisiä. Elokuvastudio toivoi, että Reitman olisi tyytyväinen tilanteeseen, jossa hän ei ehdi ohjata kolmatta elokuvaa.

Paramount Pictures on juuri antanut vihreää valoa Reitmanin, Natalie Portmanin ja Ashton Kutcherin komedialle Friends With Benefits (entiseltä nimeltään Fuckbuddies).



Lähde: Vulture

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Johannan salaiset ar... Addams Family adopto... >

Keskustelut (1 viestiä)

KingPlayer91

Rekisteröitynyt 26.01.2008

19.03.2010 klo 08.27


Jee Nostalgia Critic. Toivotaan että tästä kolmannesta Ghousbusterssista tulisi ihan hyvä, eikä jäisi semmoiseksi keski tasoiseksi yrityksesksi herättää klassiko, kuin neljäs Indiana Jones. Mitä enenmmän uutisia tästä elokuvasta aina tulee niin pelottaa että se tullaan ryssiimään. No toivotaan että tekijät osaavat asiansa ja onnistuvat luomaan sarjalle sen arvoisen kolmannen osan.

BTW. Katsooko peltonen Nostalgia Critic:ä?

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova