Tuorein sisältö

Ukrainan ja Valko-Venäjän Euroviisubiisit vaihdettu

22.03.2010 klo 08.44 | Luettu: 1018 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ukrainan Euroviisuedustaja on valittu uudelleen. Maassa äskettäin käytyjen presidentinvaalien jälkimainingeissa kaatui hallitus ja myös monien virastojen johtopaikat menivät uusjakoon. Myös paikallisen yleisradioyhtiön NTU:n johto vaihtui - ja sitä myötä on vaihtumassa jo kertaalleen valittu euroviisuedustaja.

Edustustehtävään valittiin ensin Vasyl Lazarovichin. Maaliskuun alussa järjestettiin karsintakilpailu, jossa Lazarovich esitti viisi laulua. Asiantuntijaraati ja puhelinäänestäjät valitsivat voittajaksi kappaleen I love you.

Uuden karsinnan on voittanut Alyoshan esittämä To be free. Katso Alyoshan esitys täältä.

Myös Valko-Venäjän edustuskappale on vaihdettu. Maan edustajaksi valittu kokoonpano 3+2 kilpailee Oslossa kappaleella Butterflies. Alunperin yhtyeen piti kilpailla kappaleella Far away.

Butterflies -kappaleen taustalta löytyy tunnettu venäläinen tuottajaguru Max Fadeev, jonka suojatit ovat edustaneet Venäjää Euroviisuissa kaksi kertaa. Mm. Helsingin Euroviisuissa Serebro-yhtye sijoittui kolmanneksi Fadeevin tuottamalla kappaleella.

Katso 3+2 -kokoonpanon Butterflies täältä.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Viikonlopun katsotui... Kuuntele Ranskan jal... >

Keskustelut (1 viestiä)

Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

22.03.2010 klo 10.10

Lol, nationalismi.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova