Tuorein sisältö

Mokoman uusin jatkaa korkeimman palkintokorokkeen perinnettä

01.04.2010 klo 10.21 | Luettu: 1625 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Metalliorkesteri Mokoman viime viikolla julkaistu seitsemäs studioalbumi Sydänjuuret on noussut Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Ykkössijan lisäksi Sydänjuuret on jo ennättänyt rikkoa kultalevyrajan.

Sydänjuuret on Mokoman kolmas kultaa myynyt ja listakärkeen noussut pitkäsoitto. Samaan ovat yltäneet vuonna 2006 julkaistu Kuoleman laulukunnaat sekä vuonna 2007 julkaistu Luihin ja ytimiin.

- Tuntuu hullulta seistä jo nyt korkeimmalla palkintokorokkeella, sillä tässähän ollaan vasta lähtötelineissä. Vaikka olen iloinen tiukasta startista, en voi silti vielä huokaista helpotuksesta; keikat ovat vielä tekemättä. En pääse kärpäseksi kattoon kun fanimme kuuntelevat levyä kotioloissaan, mutta lavalta käsin pääsen kokemaan aidot reaktiot. Levyn hyvyys mitataan siellä, toteaa laulaja Marko Annala.

Mokoma aloittaa keväisen keikkakiertueensa Lappeenrannasta 1. huhtikuuta.

Onko siitä tullut leso 2010 -kiertue:

1.4. Lappeenranta, Wiltsu
2.4. Kokemäki, Stadium Live Club
3.4. Lahti, Finlandia-Klubi
9.4. Mikkeli, Bar & Night Vaakuna
10.4. Tampere, Pakkahuone
16.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.4. Kaustinen, Konsta
22.4. Pori, Bar Kino
23.4. Turku, Klubi
24.4. Kouvola, House Of Rock
30.4. Helsinki, Tavastia
1.5. Jyväskylä, Lutakko
7.5. Forssa, Bar 54
8.5. Oulu, Club Teatria
14.5. Varkaus, Z-One
15.5. Joensuu, Karjalatalon Kellari
21.5. Kuopio, Henrys Pub
22.5. Kuopio, Henrys Pub
28.5. Imatra, Osmos Cosmos Bar
29.5. Helsinki, Nosturi

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tutkijat paljastivat... Marco Hietala jättää... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova