Tuorein sisältö

Scorsesen ja De Niron mafiafilmille erikoinen sisarteos?

16.04.2010 klo 22.48 | Luettu: 2011 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Martin Scorsese ja Robert De Niro ovat jo pidemmän aikaa suunnitelleet yhteistä elokuvaa, joka perustuu kirjaan I Heard You Paint Houses. Elokuvasta käytetään toisinaan myös nimeä The Irishman. Tarina on tosi ja se kertoo ikääntyneestä mafiakonnasta Frank Sheeranista, joka väitetysti murhasi merkittävän ammattiyhdistysjohtaja Jimmy Hoffan.

De Niro on kuvaillut tarinaa hyvin yksinkertaiseksi, mutta erinomaiseksi. De Niro on kertonut myös käsikirjoittaja Eric Rothin kehittämästä erikoisemmasta projektista. The Irishman saattaa saada sisarteoksen, joka kertoo Scorsesen ja De Niron kokemuksista elokuvamaailmassa. De Niro ei välttämättä tiedä vielä itsekään, minkälainen toisesta elokuvasta on tarkoitus tulla, mutta hän nimeää esikuviksi Frederico Fellinin kiitellyt teokset ja La Dolce Vita.

Uutislähde spekuloi, että ehkä tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa ja henkilökuvaa lähdetään yhdistämään sen ajatuksen pohjalta, että De Niro on näytellyt lukuisia alamaailman hahmoja Scorsesen aiemmissa elokuvissa.

Lähde: MTV Movies Blog

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Von Trier vajoaa mel... American Idol -tähti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova