Tuorein sisältö

Matthew Vaughn ohjaa, ei ohjaa, tai ehkä ohjaa joskus jonkun X-Menin

04.05.2010 klo 15.42 | Luettu: 1178 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kriitikoihin ja kansaan uponneiden aikuisten satujen Tähtisumua ja Kick-Ass ohjaaja Matthew Vaughn on hän, jonka 20th Century Fox tahtoo seuraavan X-Men-elokuvan X-Men: First Class ohjaajaksi. Tilanne on hieman monimutkainen.

Bryan Singerin piti ohjata X-Men: Viimeinen kohtaaminen. Kun Singer lähti, Vaughn tuotiin tilalle, mutta myös Vaughn lähti luovien erimielisyyksien vuoksi. Elokuvan ohjasi Brett "The Dirty" Ratner, joka ei harrasta luovia erimielisyyksiä.

Fox on suunnitellut pitkään esiosaa X-Men: First Class. Kun firma sai Singerin takaisin, suunnitelmat hieman muuttuivat ja elokuva vihjaillusti yhdistyi toisen esiosan X-Men Origins: Magneto kanssa. Kun Singer lähti lätkimään, duunia tarjottiin Vaughnille, joka kieltäytyi ennen kuin V2.fi ehti asiasta mainita.

Ja nyt Vaughn on jälleen käymässä neuvotteluita.

Deadline raportoi, että diiliä ollaan hiomassa/viimeistelemässä, vaikka neuvottelut romuttuivat kertaalleen molempien osapuolten mukaan. Tuotannon olisi tarkoitus alkaa tämän vuoden loppupuolella. Singer, joka on kiinni elokuvassa Jack The Giant Killer, toimii tuottajana.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Raumanmeren Juhannus... Helsingin juhlaviiko... >

Keskustelut (1 viestiä)

pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

04.05.2010 klo 19.52

Mäkin mietin jos ohjaan, en ohjaa tai ehkä ohjaan joskus jonkun leffan.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova