Tuorein sisältö

Provinssirockin ohjelmisto parin lisäyksen jälkeen valmis - listalla myös ikävä peruutus

27.05.2010 klo 16.50 | Luettu: 4625 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Provinssin ohjelmistoon on tehty pari viilausta ja nyt se on valmis. Norjalaisen jazzmetallibändin Shiningin soittoaika siirtyy lauantai-iltapäivästä illan viimeiseksi (aloitus Saarilavalla klo 1:00). HellYeah joutui matka-aikatauluista johtuen valitettavasti perumaan sunnuntain esiintymisensä. Tilalle saapuu Ismo Alanko & Teho-osasto

Uutena ulkomaisena kiinnityksenä Saarilavan iltapäivässä nähdään runsaasti meriittejä kahminut, brittiläinen Bad Religionin Brett Gurewitzin löytö Gallows. Punkrokkarit ovat perustamisensa jälkeen esiintyneet useilla mittavilla festivaaleilla, pokanneet Kerrang! -awardseissa tulokaspystin, kiirinyt singlellään sinkkulistan TOP40 -listalle ja saanut biisinsä soimaan paitsi Guitar Hero III -peliin myös Yes Man -leffaan. Gallows esiintyy lisäksi Iron Maiden -tribuuttialbumilla. Ryhmän piti soittaa Floridan Disneylandissä, mutta keikka peruttiin järjestäjien taholta, kun he kuuntelivat tarkemmin bändin debyyttialbumin sanoituksia. Sitä vastoin portit Provinssiin ovat auki ja brittipunkkijyrä soittaa kollegat suohon Saarilavalla lauantaina klo 17:15!

Viimeinen ulkomainen kiinnitys tämän vuoden Provinssiin on yhdeksän hengen acappella lauluryhmä Zambian Vocal Collection, joka avaan Rumbalavan sunnuntain ohjelman. Kuoron repertuaari koostuu perinteisillä heimokielillä esitetystä musiikista sekä modernista englanninkielisestä kevyestä musiikista. Kuoron jäsenet ovat kasvaneet Lusakan slummialueilla ja toteuttavat nykyisin samoilla alueilla kehityshankkeita.

Alue-esiintyjinä nähdään Circus Ruska, tuliryhmä Flamma ja Jaakko & Jay -duo, joka esiintyy myös Rumbalavalla sunnuntaina. Kaksi viimeksi mainittua esiintyvät myös Camp Provinssissa.

Provinssirock 2010 esiintyjät (27.5.2010): Rammstein (GER), Bullet for My Valentine (UK), 30 Seconds to Mars (US), Paloma Faith (UK), A Day to Remember (US), Jello Biafra and the Guantanamo School of Medicine (US), Wolfmother (AUS), Between the Buried and Me (US), Shining (NO), Pendulum (UK), Cypress Hill (US), Jenny Wilson & Tensta Gospel (SWE), Mew (DEN), Crystal Castles (CAN), Gallows (UK), Zambian Vocal Collection (ZMB), Kari Tapio, Eläkeläiset, Viikate, PMMP, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Jenni Vartiainen, Sonata Arctica, Herra Ylppö & Ihmiset, Chisu, Ismo Alanko & Teho-osasto, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta 20 v. ALLSTARS feat. Sami Saari, Jätkäjätkät, Lapko, Disco Ensemble, Stam1na, Petri Nygård, Oranssi Pazuzu, Carnalation, Mokoma, Irina, Reckless Love, Ville Leinonen & Majakan Soittokunta, Villa Nah, Meadow Island, Jaakko & Jay, Rytmihäiriö, Manna




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Onko Ruotsista tai I... Dilbert pyrkii jälle... >

Keskustelut (2 viestiä)

jarppi

27.05.2010 klo 19.22

Ai ai ai, Floridassa on Disney World eikä Disneyland. Uutisen kannalta todella oleellinen korjaus...
lainaa
Thunderstruck

28.05.2010 klo 17.27

PENDULUM!!!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova