Tuorein sisältö

Euroviisukruunu harvoin menestyneelle Saksalle

30.05.2010 klo 01.12 | Luettu: 8205 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Eurovisionin laulukilpailun finaali ratkesi kello yhden jälkeen sunnuntai-aamuna. Voittajaksi Eurooppa valitsi Saksan.

39 maan annettua äänensä, Lenan esittämä Satellite sai kasaan yli 240 pistettä. Toiseksi sijoittunut Turkki ylsi 170 pisteeseen. Romania äänestettiin kolmanneksi.

Äänestyksen aluksi Tanska saavutti kahdesti täydet pisteet. Jatkossa Tanskan meno hyytyi neljännelle sijalle Saksan kerätessä tasaisesti 7-12 pistettä. Puolivälin kohdalla Saksa johti lähes 40 pisteellä Turkkia. Belgia oli tuolloin kolmantena.

Suomi antoi Saksalle 12 pistettä, kuten myös Ruotsi, Tanska, Latvia ja Norja.

Kymmenen kärkimaan joukkoon nousivat Saksan, Turkin, Romanian ja Tanskan lisäksi Azerbaidzan, Belgia, Armenia, Kreikka, Georgia ja Ukraina.

Ennakkosuosikeista Israel jäi kymmenen parhaan ulkopuolelle, kuten myös Venäjä. Isäntämaa Norja sijoittui niukasti 20 parhaan puolelle. Irlanti, Valko-Venäjä ja Iso-Britannia löytyvät listan häntäpäästä.

Saksa sai siis useiden häntäpään sijoitusten jatkoksi voiton. Saksa voitti vuonna 1982 - tosin tuolloin voittajaksi kruunattiin Länsi-Saksa.






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Slipknot julkisti ku... Suomella ja Ruotsill... >

Keskustelut (11 viestiä)

jounihat

30.05.2010 klo 02.16

Kiva, persoonallinen lauluääni ja laulu tietysti kilpailun hengen mukaisesti roskaa.
lainaa
Cene

Rekisteröitynyt 11.04.2007

30.05.2010 klo 03.03

Tylsähän tuo kisa oli kuten aina, mutta onneksi sitäkin voi piristää: http://www.aleth.talktalk.net/eurosong.html
lainaa
jounihat

30.05.2010 klo 03.33

Cene kirjoitti:
Tylsähän tuo kisa oli kuten aina, mutta onneksi sitäkin voi piristää: http://www.aleth.talktalk.net/eurosong.html


"Germany's song mentions peace, harmony or love (one sip each)"

Uhhuh, tais olla pitkä ilta?
lainaa
Cene

Rekisteröitynyt 11.04.2007

30.05.2010 klo 03.46

jounihat kirjoitti:
Cene kirjoitti:
Tylsähän tuo kisa oli kuten aina, mutta onneksi sitäkin voi piristää: http://www.aleth.talktalk.net/eurosong.html


"Germany's song mentions peace, harmony or love (one sip each)"

Uhhuh, tais olla pitkä ilta?

Arvaa vaan :D

"Love, oh, love..."
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

30.05.2010 klo 09.51

Yllätyin. Biisi oli totaalisen yhdentekevä renkutus ja esityskin aika aneeminen. Euroviisuissa oli kyllä paljon parempiakin esityksiä.
lainaa
Tavja

30.05.2010 klo 10.07

Kiva kopion kopion kopio -tusinabiisi.
lainaa
s0le

Rekisteröitynyt 27.09.2009

30.05.2010 klo 12.03

Saksan biisi ei ollu mitään verrattuna esim. Armenian biisin :( Väärä maa voitti...
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

30.05.2010 klo 15.01

Tavja kirjoitti:
Kiva kopion kopion kopio -tusinabiisi.


Todellakin. Kerran kuulin Saksan kappaleen ja tajusin että biisin olen kuullut ainakin 3 kertaa aikaisemminkin eri esittäjiltä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

30.05.2010 klo 20.41

Bad acts receive high (8+) points due to attractiveness of lead singer. *glugluglug*
lainaa
Tapza

31.05.2010 klo 16.26

tagman kirjoitti:
Yllätyin. Biisi oli totaalisen yhdentekevä renkutus ja esityskin aika aneeminen. Euroviisuissa oli kyllä paljon parempiakin esityksiä.

Totta, mutta en näe syytä olla yllättynyt. Euroviisuissa se on ihan arvaamattomissa kuka voittaa, ts. voittajabiisi voi olla vaikka huonoin koko joukosta. Täydellisen yhdentekevä laulukilpailu muutenkin, ajanhukkaa.
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

01.06.2010 klo 12.03

Tapza kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Yllätyin. Biisi oli totaalisen yhdentekevä renkutus ja esityskin aika aneeminen. Euroviisuissa oli kyllä paljon parempiakin esityksiä.

Totta, mutta en näe syytä olla yllättynyt. Euroviisuissa se on ihan arvaamattomissa kuka voittaa, ts. voittajabiisi voi olla vaikka huonoin koko joukosta. Täydellisen yhdentekevä laulukilpailu muutenkin, ajanhukkaa.


Juu ei sitä koskaan tiiä vaikka kisan paskin esittäjä voittas. Esim. Lordi
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova