Tuorein sisältö

Kotiteollisuuden Hynynen hieman epätavalliselle kesäfestarille

09.06.2010 klo 15.29 | Luettu: 3674 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotiteollisuus kärvistelee edelleen keikkatauolla - niinpä KT-pomo Hynynen joutuu etsimään festarikokemuksia epätavallisista paikoista. "Toiset rokkarit hikoilee Sauna Openissa, mutta Hynysen tavoittaa silloin täältä..."

Tampereella Annikinkadun puutalokorttelin sisäpihalla vuodesta 2003 lähtien talkoovoimin järjestetystä Annikin Runofestivaalista on kasvanut yksi Suomen suurimmista runotapahtumista. Tapahtumapaikkana toimivan satavuotiaan puukorttelin miljöö on luonut harvinaisen lämminhenkiset puitteet runoilijoiden ja runoyleisön kohtaamiselle. Viime vuoden runofestivaaleilla vieraili yli 1200 kävijää. Sieltä tavoittaa myös Hynysen.

2010 Annikin Runofestivaalin teemana on "miesrunoilijat", ja sen esiintyjät ovat: John Giorno (Usa), Jaan Kaplinski (Viro), Ilpo Tiihonen & Poetrio, Jouni Hynynen, Tapani Kinnunen, Joose Keskitalo, Eino Santanen, Leevi Lehto, Jarno Lindemark, Juha Kulmala, Juhani Ahvenjärvi ja Eino Leinon onnenpyörä-esitys. Luvassa on myös yllätysesiintyjä. Juontajana toimii Rosa Meriläinen.

"Lähestymistapamme aiheeseen on tutkiva ja osin ironinen, ja siksi kutsuimmekin festivaalin esiintyjiksi mahdollisimman erilaisia miespuolisia sanataiteilijoita".

Runofestivaalin päätösklubi järjestetään klo 22.00 alkaen Telakalla. Klubilla esiintyvät Rauhatäti, Jack Kerouac Shaped Society Project ja Helsinki Poetry Connection.

Siis Annikinkadun puukorttelin sisäpihalla Annikinkatu 11, kello 11.00-22.00
Pääsyliput 2,5 €.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Huijarimanageri raha... Panasonicin 152-tuum... >

Keskustelut (1 viestiä)

mummo

09.06.2010 klo 19.53

"KT-porno Hynynen"

hehe...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova